Hyppää sisältöön
Media

Työryhmä esittää: Maaseudun mikroyrityksille yhdenmukainen tukitaso

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 16.3.2007 11.25
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriön asettama työryhmä esittää, että maaseudulla toimivien mikroyritysten tukitaso on tulevalla ohjelmakaudella sama eri tukijärjestelmissä. Maaseudun mikroyritysten yrityspalvelujen seurantaryhmä luovutti toisen väliraporttinsa maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojalle tänään.

Työryhmän esityksen mukaan tukitasot noudattaisivat pääsääntöisesti EU:n tukisäännön mukaisia valtiontukikartan tukitasoja. Mikroyritysten investointien rahoituksen enimmäistukitaso niin sanotulla 1-tukialueella eli Itä- ja Pohjois-Suomessa olisi enintään 35 % tukikelpoisista kustannuksista. Tukialueella 2 tukitaso olisi 25 % ja tukialueella 3 eli Etelä- ja Länsi-Suomessa 20 %. Poikkeuksen muodostavat tukialueiden kaksi ja kolme harvaan asutut maaseutualueet, joilla enimmäistukitaso olisi 2-tukialueella 35 % ja 3-tukialueella 30 %. Näin tukia voidaan kohdentaa paremmin alueellisten erityispiirteiden mukaisesti ja samanlaiset maaseutualueet tulevat kohdelluiksi samoin koko maassa.

Raportissa esitetään kehittämisehdotuksia siitä, miten työvoima- ja elinkeinokeskusten ja paikallisten toimintaryhmien yritysrahoituksen käytäntöjä voidaan muuttaa sujuvammaksi ja yhdenmukaistaa rahoitusmenettelyjä ja -palveluita. Valmistelutyö on tehty tiiviissä yhteistyössä kauppa- ja teollisuusministeriön kanssa.

Työryhmä katsoo, että eri rahastojen rahoittamista tukijärjestelmistä tai toimenpiteistä ei pidä tehdä liian pois sulkevia, sillä se johtaisi väliinputoajaryhmien syntyyn. Mahdollinen päällekkäinen rahoitus voidaan estää alueellisilla linjauksilla ja TE-keskusten sisäisiä ja osastojen välisiä menettelyitä kehittämällä. Hakemuksen käsittely tapahtuu alueellisten suunnitelmien, painotusten ja laadittavien valintakriteerien mukaisesti.

Työryhmän esitykset on tarkoitus toteuttaa välittömästi alkavan ohjelmakauden 2007 - 2013 ohjelmien toimeenpanossa.

Työryhmässä olivat edustettuina kauppa- ja teollisuusministeriö, työministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, Suomen yrittäjät, MTK, ProAgria maaseutukeskusten liitto ja TE-keskukset.

Mikroyrityksellä tarkoitetaan alle 10 henkilöä työllistävää yritystä, jonka vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on alle 2 miljoonaa euroa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Jaostopäällikkö Sirpa Karjalainen (työryhmän pj.), p. (09) 1605 2901, 040 5246 112
Ylitarkastaja Markku Alm (työryhmän siht.), p. (09) 1605 2222, 0400 864 945