Hyppää sisältöön
Media

Pohjois-Hämeen ja Satakunnan rajalle lupa pihapiirissä liikkuvan suden tappamiseksi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 25.3.2008 9.41
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö on myöntänyt luvan yhden suden tappamiseksi Pohjois-Hämeen ja Satakunnan rajalle Ikaalisten, Kurun ja Parkanon alueelle. Lupaehtojen mukaan susi on tapettava pihapiirissä tai sen välittömään läheisyyteen valikoivan pyynnin varmistamiseksi. Pyynnissä tulee myös pyrkiä välttämään alfa –yksilön tappamista.

Ikaalisten, Kurun ja Parkanon alueella on kuluneen talven aikana liikkunut säännöllisesti pääosin Juhtimäen, Luhalahden ja Riuttaskorven sekä Aurejärven kylien alueella poikkeuksellisen pelottomasti käyttäytyviä susia. Alueella on tehty jatkuvasti lukuisia havaintoja susista pihoissa tai niiden läheisyydessä.

Nyt myönnetty lupa on vuonna 2006 käyttöön otetun Suomen susikannan hoitosuunnitelman linjausten mukainen. Hoitosuunnitelman mukaan susikantaan kohdistuvissa poistoissa ja susikannan kasvun säätelyssä ensisijaisia kohteita ovat opitun piharavinnon saannin, sairauden tai muun syyn takia kesyyntyneet tai ihmisasutuksen tuntumaan toistuvasti tulevat sudet. Suden rauhoituksesta poikkeamisessa tavoitellaan erityisesti sitä, että susikanta pysyy ihmisarkana ja välttää ihmisasutusta.

Suomessa on noin 190-200 sutta. Kurun, Ikaalisten ja Parkanon alue kuuluu suden hoitosuunnitelmassa läntiseen kannanhoitoalueeseen, jossa esiintyy noin 70-80 yksilöä. Kanta läntisellä kannanhoitoalueella on voimakkaasti kasvanut viime vuosina.

Susikantaa säädellään ja vahinkoyksilöitä poistetaan metsästyksellä pääasiassa alueellisen riistaviranomaisen riistanhoitopiirien lupien mukaisesti. Tänä vuonna metsästyskauden alussa Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Kainuun ja Pohjois-Karjalan sekä Kymen riistanhoitopiireillä oli mahdollisuus myöntää luvat yhteensä 22 suden metsästämiseen. Poronhoitoalueella Kainuun, Oulun ja Lapin riistanhoitopiireillä oli mahdollisuus myöntää yhteensä 16 lupaa porovahinkojen vähentämiseksi. Muualla Suomessa riistanhoitopiirit eivät ole voineet myöntää pyyntilupia, vaan näissä tapauksissa harkinta on jätetty maa- ja metsätalousministeriölle.

Tähän mennessä riistanhoitopiirien luvilla ja maa- ja metsätalousministeriön myöntämillä luvilla on toistaiseksi kaadettu yhteensä 26 sutta. Näistä 11 sutta on kaadettu poronhoitoalueella. Viime metsästyskaudella 2006/2007 maa- ja metsätalousministeriön, riistanhoitopiirien ja poliisin luvilla tapettiin 38 sutta.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Ylitarkastaja Jussi Laanikari, puh. (09) 160 52283, 040 733 6229
Ylitarkastaja Sami Niemi, puh. (09) 160 53374, 0400 238 505