Hyppää sisältöön
Media

Etelä-Suomen kasvintuotannon tukeen korotus

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 13.3.2008 13.16
Tiedote -

Valtioneuvosto päätti tänään vuoden 2007 Etelä-Suomen kasvintuotannon tuen korottamisesta. Öljy-, valkuais- ja kuitukasvien, vehnän ja mallasohran maksettava tuki on 39 euroa hehtaarilta, tärkkelysperunan ja rukiin tuki 61 euroa hehtaarilta ja avomaanvihannesten, tillin ja persiljan tuki 167 euroa hehtaarilta. Etelä-Suomen kasvintuotannon tukea arvioidaan maksettavan yhteensä 14,4 miljoonaa euroa. Etelä-Suomen kasvintuotannon tuki on osa vuoden 2007 kansallisten tukien ratkaisua.

Etelä-Suomen kasvintuotannon tuki maksetaan niin sanottuna vähämerkityksisenä tukena (de minimis -tukena) tukialueiden A ja B tiloille, joilla ei ole voimassa olevaa ympäristötuen lisäosasitoumusta. Tuen korottaminen mahdollistui komission vähämerkityksisiä tukia koskevan asetusmuutoksen tultua voimaan vuoden 2008 alusta.

Komission asetuksen mukaan vähämerkityksisten tukien enimmäismäärä on 7 500 euroa tuen saajaa kohti kolmen peräkkäisen verovuoden aikana, kun se aiemmin oli 3 000 euroa kolmen vuoden aikana. Muutoksen yhteydessä myös Suomen maakohtaista kiintiötä on korotettu noin 11,93 miljoonasta eurosta noin 26,75 miljoonaan euroon.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylitarkastaja Esa Hiiva, p. (09) 160 52657, 040 733 6225
hallitussihteeri Katri Valjakka, p. (09) 160 54245