Hyppää sisältöön
Media

EU varautuu tulviin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 19.9.2007 7.51
Tiedote -

Euroopan unionin neuvosto hyväksyi eilen 18.9.2007 direktiivin tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta. Tavoitteena on vähentää tulvista ihmisten terveydelle, ympäristölle, kulttuuriperinnölle ja taloudelliselle toiminnalle aiheutuvia vahinkoja. Jäsenmaiden on nimettävä alueet, joilla tulvista voi aiheutua merkittävää vahinkoa. Näille tulvariskialueille on laadittava tulvakartat sekä suunnitelmat tulvariskien hallitsemiseksi.

EU:ssa käynnistettiin työ tulviin varautumisen parantamiseksi vuosituhannen alussa Keski-Euroopassa sattuneiden katastrofaalisten tulvien jälkeen. Direktiiviä voidaan pitää hyvänä esimerkkinä toimenpiteistä ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi.

Tulvariskien hallintasuunnitelmissa keskitytään tulvien ehkäisyyn, niiltä suojeluun ja valmiustoimiin. Tarkoituksena on, että tulvista koituvia vahinkoja vähennetään mahdollisuuksien mukaan myös muilla keinoin kuin tulvasuojelurakenteilla. Tällaisia keinoja voivat olla kestävien maankäyttöratkaisujen edistäminen, veden pidättäminen valuma-alueilla sekä tulvavesien ohjaaminen alueille, joilla haitat ovat vähäiset.

Suomessa tulvadirektiivin mukaista työtä on tehty jo useita vuosia. Alueelliset ympäristökeskukset tekevät merkittäville tulvariskialueille tulvakarttoja, joita voidaan käyttää hyväksi maankäytön ja pelastustoiminnan suunnittelussa. Joillekin tulvaherkille vesistöille on myös laadittu tulvariskien hallintaa palvelevia suunnitelmia. Direktiivi ohjaa kuitenkin liittämään suunnittelun entistä paremmin osaksi koko vesistöalueen hoitoa.

Jokainen jäsenmaa päättää itse keinoista, joilla tulvariskejä pyritään hallitsemaan. Suomessa hyvä keino vähentää tulvariskejä on vesistön säännöstely. Ilmastonmuutoksen myötä yleistyvät syys- ja talvitulvat tuovat kuitenkin uusia haasteita säännöstelylle. Meren rannikko vaatii myös oman tarkastelunsa. Maankäytön suunnittelua ja rakentamisen ohjausta vaarattomille alueille voidaan meilläkin vielä parantaa.

Maa- ja metsätalousministeriö asettaa syksyllä työryhmän valmistelemaan direktiivin toimeenpanoa. Tulvariskien hallintasuunnitelmat on saatava valmiiksi viimeistään joulukuussa 2015.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Vesiylitarkastaja Minna Hanski, puh. 040 701 0552, (09) 1605 3371
Lakimies Pekka Kemppainen, puh. (09) 160 52249