Hyppää sisältöön
Media

Sikojen vienti Venäjälle pienentää kansallista tukea

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 28.8.2008 15.29
Tiedote -

Sikojen vienti Venäjälle teurastettavaksi vähentää tilan kansallista tukea. Vienti vaikuttaa myös kotieläintilan kriteereihin ja saattaa pienentää luonnonhaittakorvauksen lisäosaa.

Kansallisen tuen maksaminen edellyttää, että siat teurastetaan Elintarviketurvallisuusviraston (Eviran) hyväksymässä teurastamossa tai kunnan elintarvikeviranomaisen hyväksymässä pienteurastamossa. Tällaisia teurastamoja ei ole Venäjällä. Lisäksi tuen saamiseksi lihasikojen teuraspainosta ja tarkistuslistoista tulisi saada tietoa tuen valvontaa varten.

Vienti voi vaikuttaa myös kotieläintilan kriteereihin. Tämän vuoden kansalliseen tukeen oikeutettu nautayksikkömäärä vaikuttaa ensi vuonna kotieläintilan määritelmään eräissä tuissa. Tila muuttuu luonnonhaittakorvauksen kansallista lisäosaa maksettaessa kasvinviljelytilaksi, jos tilalla ei ole riittävästi kansallisen tuen tukikelpoisia eläinyksikköjä suhteessa peltoalaan. Tällöin tila menettää luonnonhaittakorvauksen kansallisen lisäosan kotieläinkorotuksen sekä oikeuden tuotannosta irrotettuun tukeen ja kotieläintilan hehtaaritukeen.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Esa Hiiva, p. (09) 1605 2657, 040 733 6225