Hyppää sisältöön
Media

Kalatalousryhmien toiminta käyntiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 15.10.2008 6.42
Tiedote -

Alueellisten kalatalousryhmien toiminta käynnistetään virallisesti 15.10.2008 järjestettävässä käynnistystilaisuudessa. Tilaisuudessa suunnitellaan mm. kalatalousryhmien verkoston ja niiden välisen yhteistyön kehittämistä.

Näiden ryhmien toiminta rahoitetaan Suomen elinkeinokalatalouden toimintaohjelmasta, jonka rahoitus muodostuu Euroopan kalatalousrahaston ja valtion osuuksista. Ryhmiä on 7 kappaletta: Suomenlahden rannikko, Itä-Suomi, Kainuu ja Koillismaa, Perämeri, Pohjois- ja Itä-Lappi, Vakka-Suomi sekä ruotsinkielisen Pohjanmaan rannikko. Suurin osa ryhmistä on jo aloittanut oman toimintansa kesän 2008 aikana.

Kalatalousryhmätoiminnan tavoitteena on toimijoiden aktivointi ja alueen elinkeinokalatalouden suunnitelmallinen kehittäminen. Tärkeimpiä tehtäviä ovat alueen ammattikalastuksen ja vesiviljelyn edellytysten parantaminen sekä kalatalouden yritystoiminnan kehittäminen. Ryhmät muodostavat yhteisen verkoston, jonka tarkoituksena on edistää uusien innovaatioiden ja toimintamallien leviämistä alueillaan ja niiden välillä.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylitarkastaja Timo Halonen, puh. (09)160 53364, etunimi.sukunimi@mmm.fi
neuvotteleva virkamies Risto Lampinen, puh. (09)160 52904, etunimi.sukunimi@mmm.fi