Hyppää sisältöön
Media

Pidetään Suomi kuvattuna!
Kansallinen ilmakuvausohjelma käynnistyy

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 17.2.2016 11.45
Tiedote

Kansallinen ilmakuvausohjelma käynnistyy. Ilmakuvausohjelma yhdistää Maanmittauslaitoksen, Suomen metsäkeskuksen ja Maaseutuviraston kuvaustarpeet suunnitelmalliseksi kokonaisuudeksi. Ohjelman avulla varmistetaan ajantasaisten ilmakuvien saatavuus koko maan kattavasti ja tasaisin väliajoin.

Ilmakuvat ovat oleellinen osa yhteiskunnalle välttämätöntä perusinfrastruktuuria. Ilmakuvia hyödynnetään lukuisissa suunnittelutöissä, paikkatietojen päivittämisessä ja erilaisten sovellusten sekä visualisointien pohjatietona. Yhdistämällä maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan kuvien hankinta sopimuspohjaisesti kansalliseksi kuvausohjelmaksi tehostetaan kuvien hankintaa edelleen, parannetaan tuoreiden ilmakuva-aineistojen saatavuutta ja edistetään kuvien käyttöä laajemminkin yhteiskunnassa.

Maanmittauslaitos hyödyntää ilmakuvia Maastotietokannan päivittämisessä. Maaseutuvirasto ylläpitää ilmakuvien avulla peltolohkorekisteriä. Suomen metsäkeskus käyttää ilmakuvia metsävaratiedon keruussa. Tähän saakka edellä mainittujen organisaatioiden ilmakuvaukset on hankittu vuosittain virastojen kulloinkin tarvitsemilta alueilta.

Ajantasaisten ilmakuvien saatavuus paranee

Ilmakuvausohjelmassa Suomi jaetaan ennalta määriteltyihin alueisiin, jotka ilmakuvataan aina viiden vuoden välein. Pohjoisimmassa Lapissa ilmakuvauskierto on kymmenen vuotta.

Kansalliseen ilmakuvausohjelmaan siirtymisen jälkeen ilmakuvat eivät pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta ole miltään alueelta enää yli viittä vuotta vanhoja. Kuvausohjelma tukee lisäksi yhteiskunnan toimintojen suunnittelua viestimällä milloin ja missä valtakunnallisia ilmakuvauksia tehdään.

Ohjelman ilmakuvat ovat kaikkien käytössä avoimena datana.

Ensimmäinen kuvauskierros vuonna 2016

Kuvausohjelmaan siirrytään vuodesta 2016 lähtien. Siirtymäkaudella 2016–2019 Maanmittauslaitoksen, Maaseutuviraston ja Suomen metsäkeskuksen ydintoimintojen takaamiseksi toteutetaan kuvausohjelman mukaisten alueiden lisäksi myös muut tarvittavat ilmakuvaukset. Siirtymäkaudella huomioidaan muun muassa Suomen metsäkeskuksen valtakunnallisen metsävaratiedon keruun loppuun saattaminen.

Vuodesta 2020 lähtien ilmakuvaukset voidaan toteuttaa täysin kansallisen ilmakuvausohjelman mukaisesti. Kuvausohjelmassa vuonna 2016 ilmakuvattavat alueet kuvataan jälleen 2021.

Kansallisen ilmakuvausohjelman suunnittelussa on huomioitu Metsätieto 2020- ja Kansallinen Maastotietokanta -hankkeiden toimintatavoitteet.

Lue lisää: Ilmakuvausohjelman verkkosivut

Lisätietoja:

Maa- ja metsätalousministeriö:
osastopäällikkö Pentti Lähteenoja, p. 0295 16 2485
neuvotteleva virkamies Jere Rajalin, p. 0295 16 2369
s-posti: etunimi.sukunimi(at)mmm.fi

Maanmittauslaitos:
johtaja Juha Vilhomaa, p. 040 500 3905, (maastotiedot)
kartastopäällikkö Jurkka Tuokko, p. 040 539 6859, (ilmakuvaukset)
s-posti: etunimi.sukunimi(at)maanmittauslaitos.fi

Huoneistot, maanmittaus ja paikkatiedot