Hyppää sisältöön
Media

Kansallista tukea porotaloudelle

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 8.6.2017 13.32
Tiedote

Hallitus päätti tänään, että porotalouden kansallista eläinkohtaista tukea maksetaan 28,50 euroa eloporoa kohti vuonna 2017. Tukea maksetaan yhteensä noin 4,5 miljoonaa euroa noin 900 ruokakunnalle tukialueilla C3 ja C4.

Euroopan komission pohjoista tukea koskeva uusi päätös C(2016)8419 mahdollistaa edelleen porotalouden kansallisen eläinkohtaisen tuen maksamisen totuttuun tapaan. Tuen saamisen edellytyksenä on, että ruokakuntaan kuuluvat henkilöt omistavat poronhoitovuoden päättyessä vähintään 80 eloporoa.

 

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

maatalousylitarkastaja Mika Survonen, p. 0295 162 215

vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo, p. 0295 162 347

Eläimet ja kasvit Ruoka ja maatalous