Hyppää sisältöön
Media

Komissio hyväksyi Suomen esitykset yritystoiminnan tukemisesta ja kolmesta ympäristötuen erityistuesta

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 16.4.2008 10.12
Tiedote -

Euroopan komissio on hyväksynyt koulutustoimenpiteeseen kaksi uutta mahdollisuutta tukea maaseudun yritystoimintaa ja maatalouden ympäristötukeen kolme uutta erityistukea. Hyväksytyt muutokset sisältyvät Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan 2007-2013.

Maaseudun kehittämisohjelman toimiin lisättiin mahdollisuus tukea maatalouden alueellisia kehittämishankkeita. Elintarvikkeiden ja puualan ensiasteen jalostajat sekä pelto- ja metsäbiomassaan perustuvien bioenergiatuotteiden tuottajat voivat saada yrityskohtaista kehittämistukea. Komissio ei sen sijaan tässä vaiheessa hyväksynyt Suomen esitystä korottaa yritysryhmän kehittämistukea.

Ympäristötukijärjestelmään lisättiin kolme uutta erityistukisopimusta. Nämä ovat ravinnekuormituksen tehostettu vähentäminen Etelä-Suomen A- ja B -tukialueilla, lietelannan sijoittaminen peltoon sekä turvepeltojen pitkäaikainen nurmiviljely. Komissio ei hyväksynyt Suomen esitystä perustoimenpiteiden tukitason korottamisesta sellaisille kasvinviljelytiloille, jotka olisivat käyttäneet tietyn lantamäärän vuosittain peltojen lannoitukseen.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 kautta tapahtuva maaseudun kehittäminen rahoitetaan Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) ja kansallisin varoin. Ohjelmassa on käytettävissä julkisia varoja vuosille 2007-2013 yhteensä 6 626 miljoonaa euroa, josta 31 prosenttia on peräisin maaseuturahastosta. Vastaavasti ohjelmaan sitoutuu yksityistä rahoitusta arviolta 782 miljoonaa euroa.

141-neuvotteluissa esillä olleista ympäristötuen perustuen ja luomutuen korotusta koskeva esitys on edelleen komission käsittelyssä.

Ohjelman keskeisenä tavoitteena on parantaa maa- ja metsätalouden kilpailukykyä, tukea ympäristöystävällistä ja kestävää maataloutta, edistää maaseudun ihmisten ja eläinten hyvinvointia, monipuolistaa yritystoimintaa sekä kannustaa paikallislähtöiseen kehittämistyöhön.

Suomen esitys uusista toimenpiteistä toimitettiin komissioon joulukuussa 2007.
Uudet toimenpiteet on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2008 aikana. Maaseutuvirasto tiedottaa tukien hakumenettelystä.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Tiina Malm, p. (09) 160 54220, 040 733 6223
yritystuet: neuvotteleva virkamies Sirpa Karjalainen, p. (09) 160 52901, 040 524 6112

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma