Hyppää sisältöön
Media

Hevoskarsinoiden korkeusvaatimusten tulkintaa ja valvontaohjeita täsmennettiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 24.10.2013 13.24
Tiedote -

Hevoskarsinoiden kattorakenteiden korkeusvaatimusten tulkintaa selvennettiin hallituksen tänään hyväksymässä asetuksessa. Hevosten suojelua koskeva asetus ja tänään tehty asetuksen muutos tulevat voimaan ensi vuoden alusta lähtien, jolloin kaikkien Suomen tallien pitää täyttää määräysten mukaiset tilavaatimukset.

Asetusmuutos tarkentaa tallien sisäkorkeutta koskevia vaatimuksia ja antaa yhdenmukaiset ohjeet niiden viranomaisvalvontaan. Sen mukaan vinokattoisessa tilassa hevosen pääsyä alle minimikorkeuden olevaan karsinan osaan ei tarvitse estää. Hevonen voi käyttää hyväkseen koko karsinan pinta-alaa kuten tähänkin asti, mikäli korkeusvaatimus täyttyy eläinsuojan vähimmäispinta-alan kohdalla. Eli alle vähimmäiskorkeuden olevaa karsinapinta-alaa saa käyttää, mutta sitä ei voi laskea mukaan pinta-alaan.

Toinen merkittävä täsmennys koskee tallin kantavien kattorakenteiden mittaamista valvonnan yhteydessä. Sisäkorkeutta mitattaessa tallin katossa olevia normaaleja kantavia rakenteita, valaisimia, vesiputkia, ilmanvaihtoputkia tai muita vastaavia teknisluontoisia laitteita ei oteta mittaukseen mukaan, eli ne eivät vaikuta tilan mittaustulosta pienentävästi. Tämä vastaa huonekorkeutta koskevia säännöksiä ja periaatteita.

Tänään hyväksytty muutos antaa kahden prosentin liikkumavaran korkeuden tarkistusmittauksiin. Syynä on se, että vanhoissa rakennuksissa voi olla maan ja rakennuksen painumisen ja liikkumisen aiheuttamia muutaman senttimetrin eroja eri mittauskohtien välillä.

Hevoskarsinoita ja pihattoja koskevat korkeuden ja pinta-alan vähimmäisvaatimukset on määritelty valtioneuvoston asetuksessa hevosten suojelusta (588/2010).

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
eläinlääkintöneuvos Pirkko Skutnabb, p. 0295 162 348
apulaisosastopäällikkö Riitta Heinonen, p. 0295 162 107
etunimi.sukunimi@mmm.fi

Jari Koskinen