Hyppää sisältöön
Media

Luomulakia valmistellaan vastaamaan luomutuotannon nopeaan kasvuun

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 14.12.2012 13.09
Tiedote -

Luomutuotannon ja luomutilojen määrän nopea kasvu vaatii uudistuksia muun muassa valvonnassa. Maa- ja metsätalousministeriössä on valmisteilla uusi toimeenpanolaki, jonka tavoitteena on tukea parhaalla mahdollisella tavalla hallituksen luomuohjelman kasvutavoitteita. Lakiuudistuksen valmistelun yhteydessä on teetetty ja parhaillaan tehdään lisää selvityksiä luomuvalvonnan järjestämisestä. Hallituksen esitys luomulaista pyritään saamaan lausunnoille ensi vuoden syksyllä.

– Teemme töitä saadaksemme luomutuotannolle valvontajärjestelmän, jossa valvonnan vaikuttavuus on edelleen hyvä, eli että voimme tarjota kuluttajille varmasti aidot luomutuotteet jatkossakin, sanoo neuvotteleva virkamies Tero Tolonen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Nopeasti lisääntyvän luomutuotannon valvonnan uudistamisessa on sekä haasteita että mahdollisuuksia. – Valvontapalvelun alueellisen kattavuuden pitää säilyä hyvänä ja luomutoimijoiden tasapuolisen kohtelun toteutua entistä paremmin. Pidämme tärkeänä asiakasnäkökulmaa muun muassa sähköisen asioinnin kehittämisessä, Tolonen jatkaa.

Valvonnan uudelleen organisoinnin selvittäminen on vielä alkuvaiheessa. Muutama viikko sitten valmistunut, MMM:n tilaama selvitysmiehen raportti on Tolosen mukaan yksi tausta-asiakirja, mutta se ei sisällä riittävästi eri vaihtoehtojen arviointia taloudellisista, alueellisista ja valvonnan vaikuttavuuden näkökulmista.

– Nykyisen järjestelmän suurin haaste on selvitä luomun lisääntymisen myötä koko ajan kasvavasta valvontamäärästä, Tolonen sanoo.

Luomuvalvonnasta valmistellaan hallituksen esitys, joka perustuu vuoropuheluun ja kuulemisiin eri osapuolten kesken. Tänään perjantaina ministeriön edustajat keskustelivat Luomuliiton edustajien kanssa ja keskustelut jatkuvat tammikuussa kaupan, tuotannon, kuluttaja- ja ympäristöjärjestöjen sekä luomuvalvontaan kiinteästi liittyvien viranomaisten kanssa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Tero Tolonen, p. 0295 16 2326
valtiosihteeri Risto Artjoki, p. 0295 16 2254
sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@mmm.fi

Luonnonmukainen eli luomutuotanto on kokonaisvaltainen tilanhoidon ja elintarvikkeiden tuotannon järjestelmä, jossa yhdistyvät ympäristön kannalta parhaat käytännöt, biologinen monimuotoisuus, luonnonvarojen säästäminen ja eläinten hyvinvointia koskevien tiukkojen standardien soveltaminen. Luomutuotannon säännöt ovat yhteiset koko EU:n alueella