Hyppää sisältöön
Media

Laki kalastus- ja vesiviljelyalusten rekisteröinnistä voimaan 1.1.2011

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 1.7.2010 11.48
Tiedote -

Valtioneuvosto hyväksyi tänään eduskunnan vastauksen hallituksen lakiesitykseen merellä toimivien kalastus- ja vesiviljelyalusten rekisteröinnistä. Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa laki 16.7.2010. Laki tulee voimaan 1.1.2011.

Kaikki alukset, joilla merellä pyydystetään kalaa myytäväksi, tulee jatkossa rekisteröidä kalastusalusrekisteriin ennen toiminnan aloittamista. Käytännössä määräys ei ole uusi, koska unionin lainsäädännössä saman sisältöinen määräys on ollut voimassa jo kauan. Kalastusalusrekisteriä pidetään rannikolla sijaitsevissa kuudessa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa.

Laissa säädetään myös uusista vaatimuksista, jotka kiintiöityjä kalalajeja kalastavien avomerialusten haltijoiden on täytettävä ennen kuin alus voidaan rekisteröidä. Tämän lisäksi kiintiöityjä kalalajeja kalastavien avomerialusten omistajien on ennen rekisteröimistä ja kalastustoiminnan aikana pystyttävä osoittamaan, että aluksen harjoittamalla kalastuksella on riittävä taloudellinen yhteys suomalaiseen kalastuselinkeinoon.

Alukset ryhmitellään rekisteröinnin yhteydessä kolmeen ryhmään: alle 12 metrin pituisiin rannikkoaluksiin, vähintään 12 metrin pituisiin avomerialuksiin sekä vesiviljelyaluksiin. Rannikkoaluksille ja avomerialuksille tullaan säätämään valtioneuvoston asetuksella alusryhmäkohtainen rekisteritilan enimmäiskoko. Euroopan unionissa on vahvistettu jokaiselle kaupallista kalastusta harjoittavalle jäsenmaalle kalastuskapasiteetti, jota se ei saa ylittää. Säätämällä alusryhmäkohtaiset rekisteritilan enimmäiskoot Suomi varmistaa, että se ei ylitä sallittua kalastuskapasiteettiaan.

Lailla on pyritty helpottamaan kalastustoiminnan harjoittamista säätämällä mahdollisuudesta hakea rekisteröintilupa jo ennen kalastusaluksen hankintaa. Rekisteröintiluvan saatuaan kalastajalla on aina vähintään vuosi aikaa hankkia sopivaksi katsomansa kalastusalus, ja hän voi olla varma, että hän saa sen rekisteriin. Kalastusaluksen hankintaa on myös haluttu helpottaa säätämällä aluksen omistajalle oikeus säilyttää rekisteristä poistamansa kalastusaluksen rekisteritila määräajan itsellään.

Euroopan unioni säätelee yhteisön asetuksin kattavasti merialueilla harjoitettavaa kaupallista kalastusta Suomessa. Laissa merellä toimivien kalastus- ja vesiviljelyalusten rekisteröinnistä säädetään unionin säädöksiä täydentävät kansalliset perussäännökset muun muassa velvollisuudesta rekisteröidä kalastus- ja vesiviljelyalukset, rekisteröinnissä noudatettavasta menettelystä, rekisteröinnin valvonnasta, alusten poistamisesta rekisteristä sekä rekisteriin merkittävistä tiedoista ja niiden säilyttämisestä rekisterissä.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
kalastusneuvos Markku Aro, puh. 040 740 23 87
ylitarkastaja Maija Mela, puh. 040 523 76 95

Sirkka-Liisa Anttila