Hyppää sisältöön
Media

Metsästyslakiin esitetään muutoksia

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 30.3.2017 14.27
Tiedote

Valtioneuvosto antoi tänään eduskunnalle hallituksen esityksen metsästyslain muuttamisesta. Hallituksen esitys oli lausunnoilla viime joulukuussa.

Metsästyslakia esitetään muutettavaksi siten, että asetuksella voitaisiin jatkossa sallia pienten hirvieläinten sekä villisian metsästys jousiaseella. Tämä on toivottu uudistus, joka tulisi lisäämään metsästysmahdollisuuksia erityisesti valkohäntäpeurojen esiintymisalueella. Samalla edellytettäisiin, että jousiaseella valkohäntäpeuraa ja villisikaa metsästävän henkilön olisi suorittava ampumakoe.

Hirven metsästystä koskevaa sääntelyä esitetään täsmennettäväksi muun muassa siten, että metsästys ei olisi jatkossa sallittua niin sanotuilla sirpalealueilla. Tällä muutoksella pyrittäisiin varmistamaan metsästyksen turvallisuus, jotta hirviä ei voisi metsästää muusta lupa-alueesta irrallaan olevalla pienellä maa-alueella. Lisäksi tarkoitus olisi edellyttää metsästyksen johtajaa myös suurpetojen metsästyksessä. 

Metsästysaseen kuljettamista koskevaa säännöstä esitetään muutettavaksi siten, että jatkossa erillistä poliisin myöntämää lupaa ei tarvitsisi hakea, vaan laissa todettaisiin yksityiskohtaisesti tapaukset, joissa ampuma-aseen kuljettaminen olisi sallittu. Tämä keventäisi poliisin lupahallinnon tehtäviä.

Suurpetojen ravinnolla ja haaskalla houkuttelu olisi tarkoitus kieltää. Luonnosvaiheessa ehdotettua pienpetojen ravinnolla houkuttelun kieltoa ei lopulliseen lakiesitykseen jäänyt.   Ravinnon ja haaskan käyttö houkuttelutarkoituksessa olisi kuitenkin edelleen sallittu erikseen säännellyissä tilanteissa. Esimerkiksi suurpetojen kuvaamiseen ja katseluun syntynyt elinkeinotoiminta olisi edelleen mahdollista.

Lakiin esitetään lisättäväksi saalisilmoitusvelvollisuutta koskeva uusi pykälä, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää jonkin riistalajin metsästyksessä edellytettävästä saalisilmoituksesta. Tätä olisi tarkoitus soveltaa esimerkiksi villisian metsästyksessä. Lisäksi lakiesityksessä ehdotetaan, että maa- ja metsätalousministeriö voisi jatkossa rajoittaa metsästystä määräajaksi muun muassa siten, että tietylle lajille voitaisiin asettaa metsästäjäkohtainen saaliskiintiö. Tämä parantaisi ministeriön mahdollisuuksia varmistaa riistakantojen elinvoimaisuus ja metsästyksen kestävyys.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Sami Niemi, sami.niemi(at)mmm.fi, p. 0295 162 391
ylitarkastaja Jussi Laanikari, jussi.laanikari(at)mmm.fi, p. 0295 162 432
ylitarkastaja Janne Pitkänen, janne.pitkanen(at)mmm.fi, p. 0295 162 338