Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Tiilikainen: Kansallisomaisuutemme ei ole myynnissä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 4.3.2016 15.32
Tiedote

Metsähallituksen metsätalouden liiketoiminta on tarkoitus yhtiöittää. Metsätalouden yhtiöittäminen ei kuitenkaan tarkoita valtion maiden ja vesien myyntiä. Eduskunnan käsittelyssä oleva uusi metsähallituslaki turvaa valtion maiden virkistyskäytön nykykäytännön mukaan. Metsätalouden yhtiöittäminen on herättänyt laajasti huolta kansalaisissa, ja satatuhatta ihmistä on ilmaissut huolensa.

– Suomen luontoa ei olla yhtiöittämässä, eikä kansallisomaisuutemme ole myynnissä. Valtion maiden virkistyskäyttö ja luonnon monimuotoisuus turvataan tulevaisuudessakin, painottaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Uudella lailla perustettava valtion metsätaloutta harjoittava tytäryhtiö olisi kokonaan Metsähallitus-liikelaitoksen omistama. Valtion maat ja vedet olisivat edelleen Metsähallitus-liikelaitoksen hallinnassa.

– Yhtiöllä olisi oikeus käyttää metsätalouskäytössä olevia talousmetsiä liiketoiminnan harjoittamiseen, mutta tätä oikeutta se ei kuitenkaan voisi siirtää kolmannelle osapuolelle. Yhtiöstä ei voida myydä yhtäkään osaketta ilman eduskunnan hyväksyntää ja lain muuttamista, Tiilikainen muistuttaa.

Liiketoimintaa harjoittaessaan yhtiön tulee ottaa huomioon metsähallituslain mukaiset yleiset yhteiskunnalliset velvoitteet, kuten luonnon monimuotoisuuden, virkistyskäytön, työllisyyden edistämisen, saamelaiskulttuurin ja poronhoidon vaatimukset. Eduskunta, ministeriöt ja Metsähallituksen hallitus tulevat ohjauksellaan varmistamaan, että valtion monikäyttömetsiä käytetään näitä velvoitteita kunnioittaen.

Metsähallituksen metsätalous on tarkoitus organisoida kilpailuneutraalilla tavalla. EU:n hankintadirektiivi tulee voimaan huhtikuussa, minkä jälkeen valtio ei voi enää myöntää yksinoikeutta metsätalouden harjoittamiseen omalle yhtiölleen. Tällöin vaihtoehtoja olisivat: 1) lopetetaan valtion metsätalous, 2) siirretään metsätalousmaat perustettavan osakeyhtiön omistukseen (Ruotsin malli) tai 3) Metsähallitus luopuu nykymuotoisesta omaan lukuun harjoitetusta metsätaloudesta ja ryhtyy kilpailuttamaan alueellisia käyttöoikeussopimuksia (Kanadan malli).

– Nämä mallit ovat kaikki selkeästi heikompia kuin nyt eduskuntakäsittelyssä oleva hallituksen esitys. Valmisteltu uudistus turvaa Metsähallituksen yhtenäisyyden ja pitää valtion maat ja vedet yhtenä kokonaisuutena, ministeri Tiilikainen sanoo.

Lisätietoja:
maatalous- ja ympäristöministerin erityisavustaja Jukka-Pekka Kataja p. 050 341 9934, etunimi.sukunimi@mmm.fi