Hyppää sisältöön
Media

Ministeriö hakee ratkaisuja pihasusiongelmaan

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 1.2.2013 8.30
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö on erittäin huolestunut susien aiheuttamista sosiaalisista haitoista sekä näistä johtuvista suurpetoihin kohdistuvien laittomuuksien ja hyvin kielteisten asenteiden kasvusta. Viimeaikaiset ikävät tapahtumat ja voimakkaat kannanotot vain ylläpitävät ja voimistavat konfliktia. Ministeri Koskinen pyrkii rauhoittamaan tilannetta kohdentamalla erityistoimenpiteitä tässä vaiheessa pihasusiongelman hallintaan.

Maa- ja metsätalousministeriö käynnistää maaliskuussa suurpetopolitiikan ulkopuolisen arvioinnin. Arvioinnista ministeriö edellyttää myös kehittämisesityksiä suurpetokantojen hoidon ja suojelun toimenpiteiksi ja linjauksiksi. Arviointi kuitenkin valmistuu aikaisintaan vuoden lopussa, joten sitä ennen maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen pyrkii rauhoittamaan paikoin jo hyvin tulehtunutta tilannetta.

Ministeriö on tänään lähettänyt lausunnolle asetusluonnoksen, jossa esitetään viiden (5) suden lisäystä suurimpaan sallittuun saalismäärään. Lisäkiintiö tullaan kohdistamaan ns. pihasusiongelman hallintaan.

Tämän lisäkiintiön kohdentamisessa ministeriö hyödyntää riistaneuvostojen asiantuntemusta. Ministeriö on pyytänyt, että ensin alueelliset riistaneuvostot arvioisivat oman toiminta-alueensa tilanteen ja tekisivät esitykset siitä, mille alueelle olisi tarvetta myöntää poikkeuslupia pihasusiongelman vähentämiseksi. Lisäksi alueellisilta riistaneuvostoilta pyydetään esityksiä siitä, mihin muihin toimenpiteisiin tulisi ryhtyä susien aiheuttamien vahinkojen ja muiden ongelmien vähentämiseksi. Alueellisten riistaneuvostojen kokoukset järjestetään viikoilla 7-9.

Alueelliset riistaneuvostot toimittavat esityksensä valtakunnalliselle riistaneuvostolle, joka näiden esitysten pohjalta antaa suosituksen Suomen riistakeskukselle siitä, mihin lisäkiintiö tulisi kohdentaa sekä tekemään esityksen maa- ja metsätalousministeriölle siitä, mihin muihin toimenpiteisiin susien aiheuttamien vahinkojen ja ongelmien vähentämiseksi tulisi ryhtyä. Valtakunnallinen riistaneuvosto kokoontuu 28.2.

Suomen riistakeskuksella olisi siten mahdollisuus myöntää perusteltujen hakemusten perusteella poikkeuslupia pihasusiongelmaan oletettavasti viikosta 12 alkaen.

Suden kanta-arvio syksyllä 2012 lisääntymiskauden jälkeen oli 180-200 yksilöä. Oletettavaa on, että talven laillinen ja laiton metsästys on pienentänyt kantaa tästä. Talven kanta-arvio valmistuu viikon kuluessa.

Ruotsi on järjestämässä Suomen, Ruotsin ja Norjan suurpetoasioista vastaavien valtiosihteerien välistä tapaamista kevään aikana. Ruotsilla ja komissiolla on kiistaa Ruotsin susipolitiikan linjauksista. Ruotsi on pyrkinyt uudella perustellulla tavalla vähentämään ihmisten huolta susien läsnäolosta ja samalla lisäämään susikannan hyväksyttävyyttä paikallisten ihmisten keskuudessa. Ministeriö tulee valtiosihteerien tapaamisessa esittämään tukensa Ruotsin suunnitelmille. Ministeriö ehdottaa Suomen ja Ruotsin yhteistä delegaatiota neuvottelemaan ympäristökomissaarin kanssa keinoista ottaa huomioon nykyistä joustavammin paikallisten asukkaiden huolet susikannan suojelussa ja kannansäätelyssä.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:
erityisavustaja Tiina Rytilä, p. 0295 16 2132
osastopäällikkö Juha Ojala, p. 0295 16 2415
Apulaisosastopäällikkö Christian Krogell, p. 0295 16 2202
Neuvotteleva virkamies Sami Niemi, p. 0295 16 2391

Jari Koskinen