Hyppää sisältöön
Media

Ministeriö sallii sudenmetsästyksen lisäämisen poronhoitoalueella

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 30.1.2009 7.24
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö on päättänyt täydentää elokuussa antamaansa määräyskirjettä pyyntiluvan nojalla sallittavasta sudenmetsästyksestä. Eilen 29.1.2009 annetun uuden määräyksen mukaan poronhoitoalueella riistanhoitopiirien myöntämien pyyntilupien nojalla metsästettäväksi sallittavien susien määrä saa olla 29.1.-31.7.2009 välisenä aikana enintään 10. Elokuussa annetun määräyksen jälkeen poronhoitoalueella on kaadettu 7 sutta.

Lausunnolla ollut määräys ei muuttunut lukumäärien suhteen lausuntokierroksen johdosta. Täydennyksen syynä on kestämättömän suuri määrä susien aiheuttamia porovahinkoja itärajaan rajoittuvissa paliskunnissa. Esimerkiksi Kallioluoman paliskunnassa sudet ovat tappaneet vuoden 2008 aikana vähintään 128 poroa (tilanne 12.11.2008).

Suden hoitosuunnitelman mukaisesti tavoitteena ei ole lisätä poronhoitoalueen susikantaa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) arvion mukaan poronhoitoalueella oli 12-18 sutta syyskuussa 2005. Joulukuun 2008 arvion mukaan niitä on 35-41.

Sen sijaan hoitosuunnitelman tavoitteena on turvata suden liikkuminen Suomesta Skandinaviaan. Määräyksellä ei ole vaikutusta susien liikkumiseen Skandinaviaan koska todennäköisesti pyynti tulee kohdistumaan poronhoitoalueen kaakkoisosiin, josta susien liikkuminen Skandinaviaan on paljon epätodennäköisempää kuin esim. Oulun seudulta.

Pyyntilupien nojalla metsästettäväksi sallittavien susien määrä ei ole kiintiö, joka tulisi saavuttaa. Määräyksellä varmistetaan susikannan suotuisan suojelun tason säilyttäminen. Riistanhoitopiirin on tapauskohtaisesti selvitettävä, ovatko pyyntiluvan myöntämiselle säädetyt edellytykset voimassa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Sami Niemi, puh. 0400 238 505
erikoissuunnittelija Janne Pitkänen, puh. 040 867 2667

Sirkka-Liisa Anttila