Hyppää sisältöön
Media

Ministeriö vahvisti kansallisen ammattikalastusohjelman 2015

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 12.2.2010 11.16
Tiedote -

Tavoitteena ammattikalastuksen toimintaedellytysten parantaminen

Maa- ja metsätalousministeriö on tänään vahvistanut kansallisen ammattikalastusohjelman 2015. Ohjelman tavoitteena on varmistaa alan kehittyminen taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävänä elinkeinona. Siinä määritellään kalastuselinkeinon ydinkysymykset ja toimenpiteet niiden ratkaisemiseksi. Näitä ydinkysymyksiä ovat muun muassa alan kannattavuuden parantaminen, kalakantojen hyvän tilan säilyttäminen sekä luonnonkalan ja ravun hyödyntämisen lisääminen.

Ohjelma täydentää Suomen elinkeinokalatalouden strategiasuunnitelmaa ja toimintaohjelmaa, joilla suunnataan julkista rahoitustukea elinkeinokalataloudelle. Ammattikalastusohjelmaa on valmisteltu yhdessä kalastuselinkeinon järjestöjen, kalastusyrittäjien, eräiden ELY-keskusten sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kanssa.

Ensimmäisenä ydinkysymyksenä on parantaa alan kannattavuutta, arvostusta ja elinvoimaisuutta. Toimenpiteinä listataan muun muassa investointitukien myöntäminen alan kannattavuuden ja tuottavuuden parantamiseksi, ratkaisujen hakeminen hylkeiden ja merimetsojen aiheuttamiin ongelmiin sekä vesien saaminen ammattikalastajien käyttöön. Myös ammattikalastusta koskevan lainsäädännön kehittäminen, tutkimus ja uusien ammattikalastajien rekrytointi ovat tärkeitä toimenpiteitä.

Toisena ydinkysymyksenä on kalakantojen hyvän tilan säilyttäminen. Monimuotoiset, tuottavat ja riittävän vahvat kalakannat ovat ammattikalastuksen perusedellytys. Ohjelman linjana on kestävän kalastuksen varmistaminen ja valikoivien kalastusmenetelmien kehittäminen nuorten kalojen suojelemiseksi. Samalla huolehditaan siitä, että perustuslain edellyttämä suhteellisuusperiaate toteutuu kalastuksen sääntelyssä. Rajoitusten tulee perustua kalakannan suojelutarpeeseen eivätkä ne saa olla ankarampia kuin mitä kalakannan tila edellyttää.

Kolmantena ydinkysymyksenä tuodaan esille luonnonkalan ja ravun hyödyntämisen lisääminen. Konkreettisena toimenpiteenä toteutetaan hankkeita vajaasti hyödynnettyjen kalalajien (esim. lahna ja särki) pyytämiseksi. Tämä nk. poistokalastus mahdollistaa ylitiheiden lahna- ja särkikantojen tehopyynnin ja käytön elintarvikkeena, rehuna tai bioenergian tuotannossa. Samalla rehevöityneistä rannikkovesistä ja järvistä saadaan kustannustehokkaasti poistettua tonneittain fosforia ja typpeä.

Poistokalastus antaa myös elintilaa arvokalojen, kuten ahvenen ja kuhan vahvistumiselle ja vähentää särkikalojen aiheuttamaa sisäistä kuormitusta. Samalla se luo täydentäviä ja merkittäviä mahdollisuuksia ammattikalastajille saada toimeentuloa rehevöityneiden rannikkovesien ja järvien ympäristönhoitajina. Poistokalastus aloitetaan kevättalvella käynnistyvässä pilottihankkeessa joiden tulosten perusteella harkitaan käynnistystukijärjestelmän luomista. Hallitus antoi sitoumuksen poistokalastuksen tukemisesta Itämeren huippukokouksessa 10.2.2010.

Lisätietoja: Neuvotteleva virkamies Orian Bondestam, puh 0400392011

Sirkka-Liisa Anttila