Hyppää sisältöön
Media

Muutoksia avomaanvihannesten ja saneerauskasvien tukiehtoihin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 6.11.2017 11.31
Tiedote

Sadonkorjuuvaatimus on tarkoitus palauttaa avomaanvihannesten pohjoisen hehtaarituen tukiehdoksi kasvukaudesta 2018 alkaen. Saneerauskasvitoimenpiteen rajoitukset jatkuvat.

Sadonkorjuuvaatimuksen taustalla on eräillä pohjoisen tuen alueilla yleistynyt niin sanottu näennäisviljely, jossa erityisesti naurista ja retiisiä on viljelty ilman tarkoitusta tuottaa satoa markkinoille. Muutoksella halutaan varmistaa, että avomaan vihannesten suhteellisen korkea kansallinen hehtaarituki kohdentuu ruuantuotantoon ja aktiiviviljelyyn. Vaatimuksen toteutumisen arvioinnissa on tarkoitus ottaa huomioon korjuun estävät sääolosuhteet sekä muut vastaavat poikkeustilanteet.

Ensi vuonna on tarkoitus muuttaa myös ympäristösitoumukseen sisältyvän saneerauskasvitoimenpiteen ehtoja. Vuodesta 2018 lähtien saneerauskasvin ympäristökorvauksen voi saada vain sellaiselta peruslohkon alalta, jolle on ilmoitettu perunaa, sokerijuurikasta tai avomaan puutarhakasvia vuonna 2015, 2016 tai 2017.

Palautettava sadonkorjuuvaatimus koskisi vain avomaan vihannesten pohjoista hehtaaritukea, mutta koko maassa ja kaikkien kasvien viljelyssä on silti pyrittävä korjuu- ja markkinakelpoisen sadon tuottamiseen. EU:n rahoittamat ja kansalliset peltoalatuet edellyttävät, että pelto on muokattu, lannoitettu ja kylvetty tai istutettu siten, että on mahdollista saada aikaan tasainen itäminen ja kasvusto. Siemenmäärän on oltava riittävä. Lisäksi edellytetään, että kasvinsuojelusta on huolehdittu ja rikkakasvien leviäminen on estetty.

Saneerauskasvien viljelyllä edistetään maan kasvukuntoa, rakennetta ja laatua. Saneerauskasvit vähentävät myös kasvinsuojeluaineiden käyttötarvetta. Saneerauskasviala on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Tänä vuonna se ylitti 10 000 hehtaaria, kun maaseutuohjelmassa esitetty tavoite on 500 hehtaaria. Vuodesta 2016 lähtien toimenpiteen toteutusta on rajoitettu siten, että saneerauskasvien viljelystä on voitu maksaa ympäristökorvausta enintään 25 prosentille tilan korvauskelpoisesta peltoalasta. Tämä rajoitus on voimassa myös tulevina vuosina.

Tukiehtoihin tulevat muutokset toteutetaan tukijärjestelmiä koskevia asetuksia muuttamalla.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä

Ylitarkastaja Veli-Pekka Reskola, p. 0295 162 193, veli-pekka.reskola(at)mmm.fi (sadonkorjuuvaatimus)
Neuvotteleva virkamies Sini Wallenius, p. 0295 162 185, sini.wallenius(at)mmm.fi (saneerauskasvitoimenpide)

EU ja kansainväliset asiat Eläimet ja kasvit Maaseutu Ruoka ja maatalous