Hyppää sisältöön
Media

Suden- ja ilveksenmetsästystä lisätään kantojen kasvun mukaisesti

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 2.10.2007 13.22
Tiedote -

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvion mukaan susi- ja ilveskannat ovat edelleen voimakkaassa kasvussa. Suden- ja ilveksenmetsästystä lisätään kantojen kasvun mukaisesti. Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti tänään suden-, ilveksen ja saukonmetsästyksen suurimmat sallitut saalismäärät kuluvalle metsästysvuodelle.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvion mukaan Suomessa on kesän 2007 lisääntymiskauden jälkeen ennen lajien metsästyskautta 270 - 300 sutta ja 1300 - 1350 ilvestä. Vuosi sitten samaan aikaan susien määräksi arvioitiin 205 - 230 ja ilvesten 1190 - 1260 yksilöä. Päätökset suurimpien sallittujen saalismäärien mitoituksesta pohjautuvat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvioon suden ja ilveksen kannoista ennen metsästyskautta, lisääntymistuotosta ja metsästettävyydestä riistanhoitopiireittäin sekä Suomen susikannan ja ilveskannan hoitosuunnitelmiin.

Poronhoitoalueella Kainuun riistanhoitopiiri voi myöntää pyyntiluvan kahdeksan suden ja Oulun sekä Lapin riistanhoitopiirit kummatkin neljän suden metsästykseen. Viime vuonna pyyntimäärän yläraja oli 10 sutta.

Poronhoitoalueen ulkopuolella pyyntimäärän yläraja on 22 sutta, viime vuonna vastaava luku oli 18. Sudenmetsästys sallitaan ainoastaan itäisen Suomen kannanhoitoalueella. Pyyntilupia voivat myöntää Kainuun (10 kpl), Pohjois-Karjalan (6 kpl), Kymen (3 kpl), Pohjois-Savon (2 kpl) ja Etelä-Savon riistanhoitopiirit (1 kpl). Viime vuonna sudenmetsästys sallittiin ainoastaan Kainuun ja Pohjois-Karjalan riistanhoitopiireissä.

Saukonmetsästys on sallittua vain silloin, kun sillä voidaan estää erityisen merkittävän vahingon aiheutuminen kasvatusaltaissa harjoitettavalle kalan- tai ravunkasvatukselle. Viime vuoden tavoin pyyntilupia voidaan myöntää 55 saukon metsästämiseksi.

Ilveksiä voidaan metsästää 127 yksilöä eli 32 yksilöä enemmän kuin viime vuonna.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen 14.6.2007 antaman sudenmetsästystä koskeneen tuomion mukaan riistanhoitopiirien myöntämien lupien varaan rakentuva järjestelmä ei ole luontodirektiivin vastainen. Tuomioistuin kuitenkin kritisoi erityisen merkittävien vahinkojen ehkäisemiseksi annettuja niin sanottuja ennaltaehkäiseviä lupia. Maa- ja metsätalousministeriö rajoittaa tänään antamallaan määräyksellä riistanhoitopiirien päätösvaltaa tältä osin. Pyyntiluvat erityisen merkittävien vahinkojen estämiseksi tulee sallia vain, kun kyseessä on välitön uhka. Hoitosuunnitelmien mukaisesti pääpaino suden- ja ilveksenmetsästyksessä on kuitenkin niin sanotuilla kannanhoidollisilla luvilla.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylitarkastaja Jussi Laanikari, puh. (09) 160 52283, 040 733 6229
ylitarkastaja Sami Niemi, puh. (09) 160 53374, 0400 238 505