Hyppää sisältöön
Media

Siipikarja pidettävä sisätiloissa koko maassa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 8.2.2007 11.21
Tiedote -

Siipikarjan ulkonapitokielto on voimassa 1.3. - 31.5.2007. Määräys koskee koko maata. Maa- ja metsätalousministeriön asetus toimenpiteistä lintuinfluenssan leviämisen ehkäisemiseksi luonnonvaraisten lintujen ja siipikarjan välillä annettiin tänään 8.2.

Eurooppaan ja Suomeen saapuu kevätmuuton aikana lintuja alueilta, joissa on todettu lintuinfluenssaa talven aikana, eikä uuden epidemian syntymistä Euroopassa voida sulkea pois. Tämän osoittavat myös vastikään Unkarissa kahdella hanhitilalla ja Britanniassa yhdellä kalkkunatilalla todetut tapaukset. Viimevuotisesta poiketen tänä keväänä ei määritellä erikseen sellaisia kuntia, joissa lintuinfluenssariski olisi suurempi muihin kuntiin verrattuna, vaan samat vaatimukset koskevat koko maata. Määräykset koskevat kaikkia tarhattavia lintuja, myös pelkästään omaan käyttöön pidettäviä kanoja ja luomutuotantoa harjoittavia tiloja.

Siipikarjaa on kuitenkin mahdollista pitää ulkona esimerkiksi katetussa verkkotarhassa, jos pitopaikassa ei samaan aikaan pidetä sekä tarhattuja vesilintuja (hanhia, ankkoja tai sorsia) että kaupalliseen lihan- tai munantuotantoon tarkoitettua muuta siipikarjaa. Lintujen ulkonapidosta on tällöin ilmoitettava kunnaneläinlääkärille ennen lintujen uloslaskemista. Kunnaneläinlääkäri voi tarvittaessa tarkastaa, että ulkotarhan suojaus on riittävä. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira antaa tarvittaessa tarkempia ohjeita ulkonapidettävän siipikarjan suojaamista koskevista vaatimuksista. Myös siipikarjan näyttelyt kielletään kevään ajaksi. Määräykset ovat voimassa 1.3. - 31.5.2007. Tarvittaessa määräyksiä voidaan jatkaa kesäkuulle tai pidemmäksikin aikaa, jos tautitilanne sitä vaatii.

Jo voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti tuottajan tulee ilmoittaa välittömästi kunnan- tai läänineläinlääkärille, jos hän havaitsee linnuissaan poikkeavaa kuolleisuutta, lintuinfluenssaan viittaavia sairauden oireita tai muutoksia tuotannossa. Veden ja rehun kulutuksen tai munantuotannon pieneneminen voivat olla merkkejä lintuinfluenssatartunnasta tilalla. Ilmoituksen saatuaan virkaeläinlääkäri arvioi tilanteen, ja jollei muuta ilmeistä syytä muutoksille ole, eläinlääkäri lähettää linnuista näytteitä tutkittavaksi Eviraan.

Myös luonnonvaraisten lintujen tutkimuksia lintuinfluenssan varalta jatketaan kuten viime vuonna. Jos kuolleita lintuja, erityisesti vesilintuja, löytyy useita, tulee näistä ilmoittaa paikalliselle kunnaneläinlääkärille.

Lisätietoja:
Osastopäällikkö Matti Aho, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 160 53380, 040 516 9857
Apulaisosastopäällikkö Mikael Karring, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 160 53337, 050 367 1040
Eläinlääkintöylitarkastaja Taina Aaltonen, maa- ja metsätalousministeriö p. (09) 160 53437, 040 723 3887
Eläinlääkäri Sirpa Kiviruusu, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, p. 02077 24216