Hyppää sisältöön
Media

Hallituksen esitys Etelä-Suomen kansallisista maataloustuista lähtee EU-komissio

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 10.10.2013 10.52
Tiedote -

Hallitus sinetöi tänään ohjelmaesityksensä Etelä-Suomen kansallisista maatalouden tulotuista ja eräistä rakennetuista vuosille 2014-2020. Esitys lähtee nyt Euroopan komission käsittelyyn ja sen hyväksymisestä on tarkoitus sopia loppuvuoden aikana.

Etelä-Suomessa maksetun kansallisen ns. 141-tuen kausi päättyy tämän vuoden lopussa. Tämän takia Suomen on toimitettava komissiolle esitys Etelä-Suomen kansallisen tuen jatkosta hyvissä ajoin. Nyt päätetty ohjelmaesitys kattaa poikkeuksellisen pitkän jakson, eli koko EU:n maatalouspolitiikan seuraavan ohjelma- ja rahoituskauden 2014-2020.

- Esityksessä on otettu huomioon uudistuva EU-maatalouspolitiikka ja Suomelle aiempaa paremmin sopivat EU-tukivälineet. Pidän lähtökohtia neuvotteluun komission kanssa positiivisina. Uusi oikeusperusta Etelä-Suomen kansallisen maataloustuen jatkolle hyväksyttiin komission alaisessa maatalouden erityiskomiteassa viime maanantaina ja viime viikolla Euroopan parlamentin maatalousvaliokunta kannatti Etelä-Suomen kansallisen tuen jatkoa vuoteen 2020 asti, maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen sanoo.

Viime kesänä hyväksyttiin EU:n yhteisen maatalouspolitiikan, CAP:n, uudistuksen päälinjaukset. Siinä esimerkiksi EU:n tuotantosidonnaiset tuet ovat aiempaa laajemmin käytettävissä eri tuotantosuuntien suoraan tukemiseen. Pääosa uudistetuista EU-tukivälineistä otetaan käyttöön vuodesta 2015 alkaen, jolloin Suomikin hyödyntää uudet mahdollisuudet koko maassa ja erityisesti Etelä-Suomessa.

Suomi esittää komissiolle, että ensi vuonna kansallisia tulotukia maksetaan Etelä-Suomessa samalla tukirakenteella ja rahoituksella kuin tänä vuonna. Vuodesta 2015 alkaen Suomi siirtää merkittävän osan tuotekohtaisista Etelä-Suomen tuista osaksi EU:n kokonaan rahoittamia suoria tukia. Tarkoituksena on, että Etelä-Suomen maidon- ja naudanlihatuotantoa, lammas- ja vuohitaloutta sekä tärkkelysperunan ja avomaanvihannesten viljelyä tuetaan jatkossa nykyistä selkeämmällä ja tehokkaammalla EU-tukiin pohjautuvalla järjestelmällä. Samalla puutarhataloutta ja sika- ja siipikarjatalouden tukea esitetään jatkettavaksi nykymuotoisena alenevana kansallisena tukena vuosina 2015-2020.

Suomi ehdottaa, että usean tilan yhteisinvestointeja saataisiin tukea nykyisiä enimmäistukia korkeammin tukimäärin, peruskorjausinvestointien tukiehtoja voitaisiin helpottaa ja nuorten viljelijöiden aloittamisavustusta korottaa. Lisäksi Suomi ehdottaa maatalouden luopumistukijärjestelmän jatkamista vuoteen 2020 saakka.

- Nyt päätetty esitys ja Etelä-Suomen kansallisen tuen jatko ovat tärkeä yksittäinen osa tulevan ohjelmakauden tukivalmistelua. Loppuvuoden aikana ratkaistaan vielä monta eri viljelijätukien tärkeää periaatetta ja rahoituselementtiä, joilla luodaan ennustettava, tehokas ja hallinnoltaan järkevä tukikokonaisuus, ministeri Koskinen linjaa.

Lisätietoja maa- metsätalousministeriöstä:
valtiosihteeri Risto Artjoki, p. 0295 162 254
osastopäällikkö Heimo Hanhilahti, p. 0295 162 286
neuvotteleva virkamies Martti Patjas, p. 0295 162 474
sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi@mmm.fi