Hyppää sisältöön
Media

Siipikarjan ulkonapitokielto tulee voimaan 15.2.2009

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 30.1.2009 8.29
Tiedote -

Siipikarjan ulkonapitokielto tulee voimaan 15.2.2009 ja on voimassa 31.5.2009 asti. Kiellolla halutaan estää luonnonlintujen mukana mahdollisesti tulevan lintuinfluenssan leviäminen siipikarjaan. Siipikarjaa saa pitää ulkona, jos ulkotarhat on suojattu riittävän tiheällä verkolla, joka estää luonnonvaraisten lintujen ja siipikarjan kontaktit. Siipikarjan ulkonapidosta on ilmoitettava sijaintikunnan kunnaneläinlääkärille ennen siipikarjan laskemista ulkotarhaan.

Ulkonapitokielto koskee myös luonnonmukaista tuotantoa ja omaan käyttöön pidettävää siipikarjaa. Viranomaismääräysten noudattaminen ei muuta luomulintujen luomustatusta, vaikka ne eivät pääsekään ulos.

Lintuinfluenssavaara ei ole vielä ohi. Syksyllä 2003 alkoi Aasiassa levitä nopeasti lintuinfluenssaviruksen alatyyppi H5N1, johon on tähän mennessä sairastunut 397 ihmistä, joista 249 on kuollut. Tapaukset ovat olleet pääsiassa Indonesiassa ja Kiinassa, mutta myös Egyptissä. Ihmiset ovat saaneet tartuntansa siipikarjasta.

Lintuinfluenssatilannetta seurataan tutkimalla sekä siipikarjaa että luonnonvaraisia lintuja. Seurannassa rekisteröidään useimmille lintulajeille korkeaa kuolleisuutta aiheuttavan korkeapatogeenisen lintuinfluenssan tapaukset sekä matalapatogeenisista H5 tai H7 tyypin aiheuttamat, jotka voivat muuntua matalapatogeenisesta korkeapatogeeniseksi.

Tammikuussa on Saksassa ollut jo neljä tapausta matalapatogeenista lintuinfluenssaa siipikarjassa ja kussakin tapauksessa on jouduttu lopettamaan yli 14 000 lintua. Viime vuoden aikana Euroopan alueella todettiin 11 tapausta korkeapatogeenista lintuinfluenssaa luonnonvaraisissa vesilinnuissa ja kaksi tapausta siipikarjassa. EU-alueella oli viisi tapausta matalapatogeenista lintuinfluenssaa siipikarjalla. Suomea lähin tapaus oli Tanskassa hanhi- ja sorsatilalla. Aiheuttajavirus oli samanlainen lähiseudun lampien sorsista löydettyjen virusten kanssa.

Suomessa löytyi vuonna 2007 H5-tyypin lintuinfluenssavasta-aineita hanhitilalta. Lintuinfluenssavirusta ei löytynyt. Luonnonvaraisista linnuista vesilinnut ovat todennäköisiä lintuinfluenssaviruksen kantajia. Pihapiirin pikkulinnuista ei ole löytynyt lintuinfluenssavirusta suomalaisessa tutkimuksessa.

Lisätietoja:
eläinlääkintöylitarkastaja Katri Levonen, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 160 53437,
ylitarkastaja Sirpa Kiviruusu, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, p. 020 77 24 216