Hyppää sisältöön
Media

Sikataloudelle kansallista kriisitukea

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 12.2.2015 14.33
Tiedote

Hallitus vahvisti tänään sikatalouden kansallisen kriisituen. Tuella helpotetaan Venäjän asettaman sianlihan tuontikiellon vaikutuksia sikataloudelle. Kriisitukea haetaan erikseen ja sitä maksetaan nyt päätetyllä tukimuodolla yhteensä noin 3,7 miljoonaa euroa. EU-säädösperusteena tuen maksamiselle toimii vähämerkityksinen eli de minimis -tuki maatalousalalle.

Kriisituki maksetaan sikatilojen kokoluokkien mukaan neljällä tukitasolla porrastettuna. Tilakokoluokka määräytyy tiloilla eläinrekisterin mukaan syys-joulukuun 2014 laskentapäivinä olleiden emakko- ja lihasikamäärien keskiarvon perusteella. Kriisituki maksetaan hakijakohtaisena kertaluonteisena eränä.

Enimmillään de minimis -tukea voidaan maksaa 15 000 euroa tuensaajaa kohti kolmen verovuoden aikana. Tästä syystä kriisituen määrä hakijaa kohti on enintään 15 000 euroa, ja tarkastelujaksolla jo maksetut muut vähämerkityksiset tuet vähentävät maksettavaa sikatalouden kriisituen määrää. Jos hakemusten perusteella laskettu kriisituen kokonaismenekki ylittäisi 3,7 miljoonan euron määrärahan, nyt säädettyjä tukitasoja leikataan siten, että tukea maksetaan enintään määrärahan verran.

Lisätuen rahoitukseen käytetään valtion vuoden 2014 toisessa lisätalousarviossa myönnettyä maatalouden lisätukea ja vuoden 2015 kansallisen tuen määrärahaa. Maidon kansallista tuotantotukea on voitu korottaa maatalouden lisätuella jo aiemmin.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo, p. 0295 162 347
maatalousekonomisti Pekka Pihamaa p. 0295 162 289
etunimi.sukunimi@mmm.fi