Hyppää sisältöön
Media

Metsänhoitomaksu poistuu - metsäpalvelut tasapuoliseen kilpailuun

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 19.9.2013 11.07
Tiedote -

Hallitus esittää eduskunnalle muutoksia metsänhoitoyhdistyslakiin. Tavoitteena on entistä kilpailukykyisempi ja kannattavampi metsäelinkeino sekä metsänomistajien valinnanvapaus yhdistystoiminnassa ja edunvalvonnassa.

"Metsäpalvelujen tarjoajille halutaan luoda tasapuoliset kilpailuedellytykset. Muutos tuo toivottavasti myös uusia työpaikkoja metsänomistajille tarjottujen palveluiden parissa", totesi maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen.

Lisäksi tavoitellaan entistä monipuolisempia metsäpalveluita, jotka lisäisivät metsänomistajien aktiivisuutta toteuttaa metsänhoitotöitä.

Veroluonteisesta metsänhoitomaksusta luovuttaisiin. Sen sijaan metsänhoitoyhdistykset rahoittaisivat toimintansa yhdistyksiin vapaaehtoisesti kuuluvien metsänomistajien jäsenmaksuilla sekä mahdollisen liiketoimintansa tuotoilla. Metsänhoitomaksun myötä yhdistysten liiketoimintaa koskevat rajoitukset poistettaisiin, eikä yhdistyksillä olisi enää viranomaisen määräämiä toimialueita.

Nykyiset metsänhoitoyhdistykset tulisivat sellaisenaan uudistuneen lain piiriin. Uudet metsänhoitoyhdistykset voisivat rekisteröityä, jos niillä on vähimmäismäärä jäseniä sekä jäsenten omistamaa metsäpinta-alaa.

Ehdotettujen muutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2015. Metsänhoitoyhdistysten oikeus metsänhoitomaksuihin poistettaisiin kuitenkin jo 1.1.2014 alkaen.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Pekka Kemppainen, vanhempi hallitussihteeri, p. 0295 16 2456

Jari Koskinen