Hyppää sisältöön
Media

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma alkaa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 7.10.2008 12.00
Tiedote -

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma sai virallisen aloituksensa Ruokajuhlassa 7. lokakuuta. Ruokajuhlassa julkistettiin myös ohjelman puhemiehet. Ohjelma on hallituksen käynnistämä ja maa- ja metsätalousministeriön toimeenpanema. Ohjelman tavoitteena on suomalaisen ruoan ja ruoan tekijöiden arvostuksen kohottaminen.

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelmassa on mukana seitsemän ministeriötä, ruokaketjun toimijat ja alan edistämisorganisaatioita. Ohjelmassa luodaan uusia monipuolisia ja vaikuttavia yhteistoiminnan muotoja.

Kolme vuotta (2008-2011) kestävän ohjelman kohderyhminä ovat ruoka-asioista päättävät tahot ja suomalaiset kuluttajat. Erityisesti lapset ja nuoret halutaan tutustuttaa rikkaaseen suomalaiseen ruokakulttuuriin. ”Tämän ohjelman toimijoista hehkuu innostus ja rakkaus ruokaan. On hienoa, että ruokakulttuuri ottaa paikkansa muiden kulttuurimuotojen rinnalla. Se ei ole hienostelua, vaan kuhunkin tilanteeseen sopivaa ruoan ja ruokailun arvostusta”, kertoo Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallio, joka on ohjelman ohjausryhmän puheenjohtaja.

Ohjelman puhemiehet kertovat omia ajatuksiaan ruoasta ja nostavat ruoan puheenaiheeksi. Puhemiehiä ovat ortodoksinen pappi Isä Mitro, Kuortaneen Urheiluopiston valmennuskeskuksen johtaja Tapio Korjus, kirjailija Kaari Utrio, raptähti Elastinen ja ruokakulttuuriasiamies Jaakko Nuutila. Puhemiesten joukkoa laajennetaan tulevaisuudessa.

Ruokakulttuurilla tarkoitetaan sitä, mitä ja miten syömme. Ohjelma toteuttaa asioita, jotka johdattavat suomalaiset miettimään ruoan arvostusta. Mietimmekö, kuka ruoan on tehnyt, mistä ruoka tulee, annammeko ruoalle aikaa? Kysymme myös, millaisesta ruoasta suomalainen haluaa maksaa, millaisia vaikutuksia ruokavalinnoilla on terveyteen, ympäristöön, työllisyyteen ja maamme ruokailmeeseen. ”Vaalimme ja edistämme ohjelmassa ruoan monimuotoisuutta ja koko ruokaketjun toimivuutta. Kuluttaja päättää itse, millaisia valintoja ruokakaupassa tekee”, Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman pääsihteeri Marja Innanen kertoo.

Ruokakulttuuriohjelman ensimmäinen näkyvä yhteinen hanke on kouluruokakampanja. Kampanjalla puhutellaan kunnallisvaaliehdokkaita, kuntapäättäjiä ja äänestäjiä allekirjoittamaan www.kouluruokavaalit.fi –sivuilla kouluruokailun kohentamiseen liittyvät vetoomukset ja lupaukset. Vetoomuksen kouluruoan puolesta on allekirjoittanut lähes 30 toimijatahoa. ”Koulut ovat erinomainen paikka oppia ruokakulttuuriamme, vaikka ohjelmassa tullaan jatkossa korostamaan kodin tärkeää roolia ruokakasvattajana”, Innanen sanoo.

Lisätietoa:

Marja Innanen, pääsihteeri, suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma, maa- ja metsätalousministeriö, p. 358 40 777 5582, etunimi.sukunimi@mmm.fi