Hyppää sisältöön
Media

Suomalaiset menestyivät yhteiseurooppalaisessa kasvihuonekaasujen hillintään liittyvässä tutkimushaussa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 30.5.2017 14.12
Tiedote

EU:n jäsenmaiden ja komission yhteisesti rahoittamaan ERA-GAS -ohjelmaan (FACCE ERA-GAS Cofund) valittiin kymmenen hanketta. Näistä kuudessa on mukana suomalainen tutkimuslaitos tai yliopisto.

Rahoitusta saaneet tahot ovat: Tampereen teknillinen yliopisto, Luonnonvarakeskus (mukana kahdessa hankkeessa), Ilmatieteen laitos, Helsingin yliopisto sekä Itä-Suomen yliopisto ja Oulun yliopisto

Hankkeet liittyvät maa- ja metsätalouden kasvihuonekaasupäästöjen mittaamiseen ja vähentämiseen. Hankkeiden tarkemmat kuvaukset löytyvät ERA-GAS -ohjelman internetsivuilta: http://www.eragas.eu/index.php/research-projects.

ERA-GAS -ohjelman kansallisesta rahoitusosuudesta huolehtii maa- ja metsätalousministeriö.

- Suomalaismenestys tässä ohjelmassa ei kerro ainoastaan suomalaisten alan tutkijoiden osaamisen korkeasta tasosta vaan myös siitä, miten pienelläkin rahallisella panostuksella kannattaa lähteä mukaan EU:n yhteisiin tutkimusohjelmiin: 500 000 euron kansallisella rahoitusosuudella saimme kotiutettua yli miljoona euroa EU-rahaa suomalaisille tutkijoille, iloitsee maa- ja metsätalousministeriön ma. tutkimusjohtaja Suvi Ryynänen.

- Ministeriön tahtotila on, että aina kun voidaan, lähdetään mukaan oman alamme eurooppalaiseen tutkimusyhteistyöhön. Suomessa tehdään korkeatasoista alan tutkimusta ja pienelläkin summalla pysymme mukana kehityksen kärjessä ja pystymme kytkemään suomalaisen tutkimuksen kansainvälisiin verkostoihin. Tämä nostaa tutkimuksen tieteellistä tasoa ja parantaa sen vaikuttavuutta.

Tutkimusohjelman hankkeet pääsevät aloittamaan työnsä syksyllä 2017 ja ne päättyvät lokakuun 2020 loppuun mennessä.

Yhteinen ohjelmasuunnittelu (Joint Programming) on yhteiseurooppalainen toimintapa suurten ohjelmakokonaisuuksien valmistelemiseksi ja toteuttamiseksi. FACCE ERA-GAS on yksi ruokaturvaan, maatalouteen ja ilmastonmuutokseen koskevan FACCE JPI:n ”Food Security, Agriculture and Climate Change” (https://www.faccejpi.com/) yhteisrahoitteisista ERA-NET -ohjelmista. ERA-GAS -ohjelman tavoitteena on vahvistaa eri maiden tutkimusosaamista erityisesti kasvihuonekaasujen hillintään liittyvässä tutkimuksessa ja saada eri tutkimustahojen osaaminen ja tulokset tehokkaammin käyttöön. ERA-GAS -konsortiossa on mukana rahoittajatahoja 13 eri maasta.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Elina Nikkola, (elina.nikkola(at)mmm.fi)
FACCE ERA-GAS: http://www.eragas.eu/index.php/research-projects