Hyppää sisältöön
Media

Tukivalvonnan seuraamuksia kohtuullistetaan

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 26.8.2016 14.22
Uutinen

Euroopan unioni myöntää eläinpalkkiota rekisteröidyistä naudoista, lampaista ja vuohista. Jos eläinten merkinnän ja rekisteröinnin sääntöjä ei noudata, koituu seuraamuksia eli palkkiota maksetaan vähemmän. Seuraamuksia määrätään esimerkiksi tilanteissa, joissa eläimen tilalletulopäivä on ilmoitettu myöhässä. Nyt EU:n tuotantosidonnaisissa eläinpalkkioissa seuraamuksia on lievennetty 19.8. julkaistulla Euroopan komission asetuksella.

Suomessa EU-palkkiot perustuvat eläimen ruokintapäiviin eli tilallaolopäiviin. Jatkossa seuraamusten laskenta perustuu toteutuneisiin eläimen tilallaolopäiviin kalenterivuonna eikä 365 ruokintapäivään kuten tällä hetkellä. Tilallaolopäiviin perustuvasta päiväkohtaisesta seuraamusten laskentamallista on kerrottu tarkemmin maa- ja metsätalousministeriön maaliskuisessa tiedotteessa.

Suomessa eläinpalkkiot on maksettu rekisteriperusteisesti jo useita vuosia. Järjestelmässä kaikki maksun perustana olevat tiedot poimitaan nauta- tai lammas- ja vuohirekisteristä. Ilmoitukset esimerkiksi syntymästä tai ostosta on tehtävä aina seitsemän päivän kuluessa tapahtumasta. Uuhien ja kuttujen poikimisilmoitus tulee tehdä kuuden kuukauden kuluessa poikimisesta, mutta jos karitsa siirretään syntymäpitopaikastaan ennen kuuden kuukauden ikää, poikimisilmoitus on tehtävä ennen siirtoa. Lievennyksistä huolimatta tila- ja eläinrekisterimerkinnät on pidettävä kunnossa myös jatkossa, jotta seuraamuksilta vältytään ja koska tila- ja eläinrekisterimerkinnät ovat osa täydentäviä ehtoja.

Ensimmäisestä virheestä lievemmät seuraukset

Asetusmuutos lieventää myös seuraamuksia, jotka koituvat väärin ilmoitetusta peltopinta-alasta. Maatalouskomissaari Phil Hogan on linjannut, että ensimmäisestä virheestä seuraamuksen tulisi olla lievempi ja varoittava. Joissakin tukijärjestelmissä otetaan käyttöön keltaisen kortin seuraamusjärjestelmä, jossa seuraamuksia alennetaan enintään kymmenen prosentin pinta-alavirheistä. Seuraamus ensimmäisestä virheilmoituksesta on jatkossa 0,75-kertainen määritettyyn pinta-alaan nähden. Seuraamus on siten puolet uudesta portaattomasta seuraamuksesta, joka on 1,5-kertainen.

Lisäksi joihinkin tukijärjestelmiin otetaan käyttöön portaaton ja nykyistä lievempi seuraamuskäytäntö. Suomessa pinta-alaseuraamusten uudistukset koskevat perustukea ja nuoren viljelijän tukea sekä luonnonhaittakorvausta. 

Keltaisen kortin järjestelmä on oikean suuntainen, ja Suomi ajoi käytännön laajentamista kaikkiin tukijärjestelmiin, mitä komissio ei kuitenkaan hyväksynyt. Tämä olisi selkiyttänyt ja yksinkertaistanut pinta-alatukijärjestelmää. Muutokset tulevat voimaan takautuvasti 1.1.2016 alkaen.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Mirja Kiviranta, p. 0295 162 352, mirja.kiviranta(at)mmm.fi
Kommision sivut:
http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=uriserv:OJ.L_.2016.225.01.0041.01.FIN&toc=OJ:L:2016:225:TOC
http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=uriserv:OJ.L_.2016.227.01.0005.01.FIN&toc=OJ:L:2016:227:TOC
http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=uriserv:OJ.L_.2016.225.01.0050.01.FIN&toc=OJ:L:2016:225:TOC

EU ja kansainväliset asiat Eläimet ja kasvit Ruoka ja maatalous Tuotantoeläimet