Hyppää sisältöön
Media

Maa- ja metsätalousministeriöön nimitetty kaksi osastopäällikköä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 15.2.2007 13.38
Tiedote -

Valtioneuvosto nimitti tänään maatalous- ja metsätieteiden maisteri Heimo Hanhilahden ministeriön maatalousosaston osastopäälliköksi 1.7.2007 alkaen. Eläinlääketieteen lisensiaatti Matti Aho nimitettiin ministeriön elintarvike- ja terveysosaston osastopäällikön virkaan 1.3.2007 lähtien.

Heimo Hanhilahti on toiminut ministeriön maatalousosaston apulaisosastopäällikkönä vuodesta 2000. Vuodesta 2002 lähtien hän on ollut myös maatalousosaston politiikkalinjan johtaja. Ministeriön maatalousosaston eri tehtävissä Hanhilahti on työskennellyt vuodesta 1982. Tätä ennen hän on työskennellyt tutkimusassistenttina Maatalouden taloudellisessa tutkimuslaitoksessa.

Maatalousosasto vastaa ministeriössä maataloutta, puutarhataloutta ja muita maaseutuelinkeinoja koskevista asioista. Maatalousosasto käsittelee ja sovittaa yhteen maaseutupoliittiset toimintalinjat sekä EU:n alue- ja maaseudun kehittämistä koskevat ohjelmat ja yhteisöaloiteohjelmat. Osastolle kuuluvat myös bio- ja geenitekniikkaa koskevat asiat.

Matti Aho on toiminut ministeriön elintarvike- ja terveysosaston osastopäällikkönä jo vuodesta 2002. Vuonna 1997 Aho nimitettiin elintarvike- ja terveysosaston apulaisosastopäälliköksi. Uransa aikana Aho on työskennellyt myös muun muassa Elintarvikevirastossa, läänineläinlääkärinä Uudellamaalla, Orion-yhtymä Oy Farmoksessa ja Valtion eläinlääketieteen laitoksella.

Elintarvike- ja terveysosasto vastaa ministeriössä elintarvikkeiden ja maatalouden tuotantopanosten turvallisuudesta ja laadusta, eläinten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä kasvinterveydestä. Osaston tehtäviin kuuluu myös Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tulosohjaus.

Maatalousosaston osastopäällikön virkaan haki määräaikaan mennessä kuusi henkilöä, elintarvike- ja terveysosaston osastopäällikön virkaan viisi henkilöä.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
hallitusneuvos Kirsi Koskinen, puh. (09) 160 53327