Hyppää sisältöön
Media

Aiempaa merkittävästi joustavampi komission päätös pohjoisesta tuesta astuu voimaan tammikuussa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 21.12.2016 15.31
Tiedote

EU:n komission uudistettu päätös Suomen pohjoisen tuen järjestelmästä astuu voimaan 1.1.2017. Päätös antaa Suomelle merkittävästi lisää joustavuutta tuen toimeenpanoon ja seurantaan. Pohjoisen tuen kohteet ja tukimuodot pysyvät ennallaan. Tuen tavoitteena on ylläpitää maataloustuotantoa Suomen pohjoisilla alueilla.

Tukea maksetaan C-tukialueella Keski- ja Pohjois-Suomessa (Lappeenranta-Tampere-Pori -linjan pohjoispuolella) pääasiassa kotieläintaloudelle. Suomi esitti loppuvuodesta 2015 pohjoisen tuen rakenteen selkiyttämistä ja tuen maksuvaltuuden korottamista EU-maatalouspolitiikan viime vuosien muutosten perusteella. Komissio on nyt hyväksynyt Suomen kannalta keskeiset muutokset pohjoiseen tukeen.

Tuen maksamista koskevat rajoitteet ja seuranta keventyvät

Tärkein osa pohjoisen tuen uudistusta on tukirakenteen selkiyttäminen ja seurannan yksinkertaistaminen. Tuen tehokas toimeenpano tilatasolla säilyy samalla ennallaan.

– Jatkossa pohjoinen tuki jaetaan vain karkeasti kolmeen pääryhmään, eläinten hoitoon, kasvintuotantoon ja muuhun tukeen. Myös tuen maksamista koskevia rajoitteita ja niiden seurantaa on merkittävästi aiempaa vähemmän, kertoo maatalousneuvos Kari Valonen maa- ja metsätalousministeriöstä. – Uudistusten ansiosta pohjoinen tuki ylläpitää jatkossakin tehokkaasti suomalaisen kotieläintalouden tuotantoedellytyksiä.

Tähän asti tukimuodot on järjestelmässä luokiteltu kuuteen pääryhmään ja neljääntoista erikseen rajoitettuun tukikohteeseen, ja tuen kokonaismäärille, tukitasoille sekä tukikelpoiselle tuotannolle on asetettu erilliset vuosittain seurattavat rajoitteet tukikohteittain. 

Maidontuotannon tukeen tuntuvasti joustoa

Esimerkiksi maidontuotannolle on tähän asti ollut mahdollista maksaa pohjoista litratukea vuosittain enintään 1 725 miljoonalle litralle enintään 193,7 miljoonaa euroa. Lisäksi litratuen keskimääräisellä tukitasolla koko C-alueella on ollut vuosittain oma rajoitteensa.

Vuotuisen rajoitteen sijaan maidon tukimäärää tarkastellaan jatkossa viiden vuoden keskiarvona ja rajoite tukimäärälle on selvästi aiempaa korkeampi, 216,9 miljoonaa euroa vuodessa.

Lypsykarjatalouden kehittymistä C-alueella seurataan jatkossa vuotuisen maitomäärän sijasta alueen lypsylehmämäärän kehityksen perusteella. Vertailutaso perustuu alueen maidon keskituotokseen ja lypsylehmien keskimääräiseen lukumäärään vuosina 2004–2013. Tämä muutos tuotannon seurannassa perustuu erityisesti EU:n maitopolitiikan uudistamiseen ja maitokiintiöjärjestelmän päättymiseen koko EU:ssa keväällä 2015.

– Uusi komission päätös antaa vakaan ja samalla merkittävästi aiempaa joustavamman pohjan pohjoisen tuen toimeenpanolle lähivuosina, kun koko EU-maatalouspolitiikkaa on tarkoitus edelleen uudistaa, uskoo Valonen.

Pitkäaikaisen ja vakaan pohjoisen tuen järjestelmän toimivuutta ja kehittämistarpeita muuttuvassa toimintaympäristössä ja EU-maatalouspolitiikassa tarkastellaan jatkossakin viiden vuoden välein tehtävien arviointiraporttien perusteella. Viimeisin, Pellervon Taloustutkimuksen laatima arviointiraportti on valmistunut tänä vuonna (www.ptt.fi/julkaisut-ja-hankkeet.html).

Tuen määrä vuodelle 2017 vahvistetaan tammikuussa

Pohjoisen tuen kohdentamisesta ja tarkemmista ehdoista neuvotellaan aiempaan tapaan vuosittain tuottajajärjestöjen (MTK ja SLC) kanssa. Vuoden 2017 pohjoisen tuen tukitasot ja -ehdot on sovittu yhteistyössä jo marraskuun lopussa, ja tukiratkaisu on tarkoitus vahvistaa tammikuun puolen välin jälkeen annettavalla valtioneuvoston asetuksella. Komission uusi päätös on otettu ennakoiden huomioon vuoden 2017 pohjoisen tuen valmistelussa. Pohjoiseen tukeen käytetään vuonna 2017 yhteensä noin 297 miljoonaa euroa, josta yli puolet maksetaan maidon litratukena.

Pohjoinen tuki perustuu Suomen EU-liittymissopimuksen artiklaan 142 ja siihen pohjautuviin komission päätöksiin. Pohjoisen tuen ja muiden kansallisten tukien avulla voidaan täydentää maatalouden EU-tukijärjestelmiä. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että komissio erikseen hyväksyy kansallisten tukien käytön EU:n yhteisen maatalouspolitiikan pelisääntöjen mukaisesti.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Kari Valonen, p. 0295 16 2269
neuvotteleva virkamies Martti Patjas, p. 0295 16 2474

Tietoa maatalouden kansallisista tuista MMM:n sivuilla http://mmm.fi/kansalliset-maataloustuet

Maaseutu Ruoka ja maatalous