Hyppää sisältöön
Media

Arviointi: Tutkimuslaitosten vastattava paremmin asiakkaiden tarpeisiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 3.5.2011 6.41
Tiedote -

Yhteiskunnan odotukset maa- ja metsätalousministeriön ohjaamia tutkimuslaitoksia kohtaan kasvavat. Tietoa ja teknologiaa pitäisi siirtää käyttäjille nopeammin, esimerkiksi tutkimuslaitosten ja yritysten yhteisten projektien avulla. Erillisten laitosten korkeatasoista osaamista olisi yhdisteltävä monipuolisemmin yritysten ja muiden asiakasryhmien laajentuneisiin tarpeisiin vastaamiseksi. Laitosten tulisi panostaa ennakoivaan päätöksentekoon, oman kärkiosaamisen vahvistamiseen ja verkostoitumiseen sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla

Maa- ja metsätalousministeriön tilaama arviointi osoitti, että tutkimuslaitokset selviytyvät hyvin lakisääteisistä tehtävistään. Laitosten yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisääminen kuitenkin edellyttää myös rakenteellista kehittämistä ja keskitetympää ohjausta. Erityisesti Metsäntutkimuslaitoksen, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ohjaus hajoaa liiaksi ministeriön organisaatiossa. Laitosten ohjaus ei ole ollut riittävästi luonnonvarapolitiikan linjausten ja tulevaisuuden haasteiden suuntaista. Arvioinnin mukaan tutkimuslaitosten yhteistyön tiivistämiseksi perustettu Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymä LYNET on ollut askel oikeaan suuntaan.

Arvioidut laitokset olivat Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, Metsäntutkimuslaitos Metla, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Geodeettinen laitos sekä vesitalouteen liittyvien tehtävien osalta Suomen ympäristökeskus SYKE.

Arvioinnissa tarkasteltiin laitosten valmiuksia suoriutua niille annetuista tehtävistä, viranomaistoiminnoista sekä asiantuntijatehtävistä. Arvioinnissa kartoitettiin laitosten toiminnan nykytilaa ja tulevaisuuden haasteita sekä kansallisesta että kansainvälisestä näkökulmasta. Erityisesti tarkasteltiin laitosten muodostaman kokonaisuuden yhteistä toimintakykyä.

Arvioinnin suoritti HMV Public Partner Oy. Työ alkoi 1.6.2010 ja päättyi 15.4.2011.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
tutkimusjohtaja Mikko Peltonen, puh. 0400 289 083

.