Hyppää sisältöön
Media

Elintarvikeketjun neuvottelukunta vahvistaa alan kilpailukykyä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 26.1.2010 14.01
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut kansallisen elintarvikeketjun neuvottelukunnan ajalle 26.1.2010 - 31.12.2012. Elintarvikeketjun neuvottelukunta korvaa aiemman elintarviketalouden laatuketjun johtoryhmän.

Tavoitteena on vahvistaa koko elintarvikealamme toimintaa niin, että suomalaisen ruoan lisäarvo näkyy entistä paremmin markkinoilla. Neuvottelukunta valmistelee kehittämisohjelman elintarvikeketjun kilpailukyvyn vahvistamiseksi Suomessa. Lisäksi neuvottelukunta linjaa painopistealueet elintarvikeketjun kehittämisen määrärahoille ja maa- ja metsätalousministeriön ohjauksessa olevalle elintarvikealan tutkimukselle.

Elintarviketalouden toimintakentässä on viime aikoina tapahtunut muutoksia. Elintarviketuotanto, -jalostus ja -jakelu ovat kansainvälistyneet. Myös kuluttajien arvomaailma on muuttunut. Kuluttajien ostokäyttäytyminen pohjautuu yhä enemmän mm. vastuullisuuskysymyksiin, kuten ympäristöön, tuoteturvallisuuteen, ravitsemukseen, eläinten hyvinvointiin ja paikallisuuteen. Nämä ovat jatkossa tärkeitä lähtökohtia elintarvikeketjun kansallisen kilpailukyvyn kehittämisessä.

Elintarvikeketjun neuvottelukunnan puheenjohtajaksi nimettiin ylijohtaja Heimo Hanhilahti maa- ja metsätalousministeriöstä ja varapuheenjohtajaksi ylijohtaja Matti Aho maa- ja metsätalousministeriöstä. Jäseninä toimivat ruokahuolto- ja siivouspäällikkö Kaarina Hassel Kuntaruokailun asiantuntijoista, toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitosta, toimitusjohtaja Osmo Laine Päivittäistavarakaupasta, toimitusjohtaja Tarja Peltola Kasvis Galleriasta, pääsihteeri Liisa Rohweder WWF Suomesta, toiminnanjohtaja Antti Sahi Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:sta, pääsihteeri Sinikka Turunen Suomen Kuluttajaliitosta ja maatalousneuvos Taina Vesanto maa- ja metsätalousministeriöstä. Neuvottelukunnan sihteerinä toimii ylitarkastaja Petri Koskela.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvottelukunnan puheenjohtaja Heimo Hanhilahti, p. 09 160 53311
neuvottelukunnan sihteeri Petri Koskela, p. 09 160 52328

Sirkka-Liisa Anttila