Hyppää sisältöön
Media

Elintarvikkeiden koostumustietopankki Fineliä päivitetään

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 19.11.2014 13.38
Tiedote -

Ensimmäiset tulokset kansallisen elintarvikkeiden koostumustietopankin Finelin päivittämisprojektissa on julkaistu. Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa projektissa analysoidaan suomalaisten peruselintarvikkeiden ravintosisältöjä. Ensimmäisenä valmistui Tullilaboratorion tekemät natriumanalyysit.

Fineliä käytetään mm. elintarviketeollisuudessa elintarvikkeiden ravintoainepitoisuuksien laskemisessa, pakkausmerkinnöissä ja tuotekehityksessä. Lisäksi Fineliä käytetään ravitsemustutkimuksissa, joukkoruokailun suunnittelussa ja ravitsemusterapiassa.

EU:n uusi elintarviketietoasetus muuttaa elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä. Elintarvikkeiden ravintoarvomerkintä tulee pakolliseksi viimeistään 13.12.2016 energian-, kokonaisrasvan, tyydyttyneen rasvan, hiilihydraatin, sokerin ja proteiinin osalta. Jos ravintoarvoja halutaan ilmoittaa vapaaehtoisesti, ne on ilmoitettava elintarviketietoasetuksen määräämällä tavalla jo 13.12.2014 lähtien.

Nyt julkaistavat tulokset kasviperäisten elintarvikkeiden natriumpitoisuuksista tulevat tarpeeseen, sillä suolan määrän laskentatapa on muuttumassa. Aiemmin suolalla on tarkoitettu vain lisättyä ruokasuolaa. Uuden asetuksen mukaan on ilmoitettava elintarvikkeen kokonaissuolapitoisuus, johon vaikuttaa lisätyn ruokasuolan lisäksi myös raaka-aineiden luontainen ja mahdollisten lisäaineiden sisältämä natrium. Käytännössä ilmoitettavan suolan määrä siis noussee hieman.

Vuoden 2014 aikana analysoidaan useista elintarvikkeista mm. sokeri-, ravintokuitu- ja vitamiinipitoisuuksia. Ensimmäiseksi valmistuneet Tullilaboratorion tekemät kasvisperäisten elintarvikkeiden natriumpitoisuudet julkaistaan nyt taulukkona. Finelin tietokantaan ja laskuriin ne lisätään muiden analyysien valmistuttua.

Natrium-tulokset (http://www.fineli.fi/download/natrium_ennakkotulokset.pdf)

Lisätietoja:
elintarvikeylitarkastaja Anna Lemström, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 162 145, etunimi.sukunimi@mmm.fi
erikoisasiantuntija Heli Reinivuo, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, p. 0295 248 733, etunimi.sukunimi@thl.fi