Hyppää sisältöön
Media

EU:n suorien tukien vuoden 2016 tukitasoja on tarkistettu

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 8.12.2016 13.42
Tiedote

Hallitus vahvisti tänään vuodelta 2016 maksettavien EU:n kokonaan rahoittamien viljelijätukien ensimmäisen maksuerän tukitasot.

Hallitus vahvisti tänään vuodelta 2016 maksettavien EU:n kokonaan rahoittamien viljelijätukien ensimmäisen maksuerän tukitasot.

EU:n suoria tukia vuodelta 2016 maksetaan yhteensä yli 500 miljoonaa euroa. Ensimmäisessä maksuerässä joulukuusta alkaen perustukea maksetaan yhteensä enintään noin 245 miljoonaa, viherryttämistukea noin 149 miljoonaa, nuoren viljelijän EU-tukea noin 9,9 miljoonaa ja tuotantosidonnaista peltokasvipalkkiota noin 13 miljoonaa euroa. Joulukuussa näitä tukia maksetaan noin 95 prosenttia vuoden 2016 tukimäärästä.

Tuotantosidonnaisen tuen koko vuoden enimmäismäärä on noin 102 miljoonaa euroa, josta nautaeläinpalkkioihin käytetään noin 86 miljoonaa euroa. Tästä määrästä maksetaan noin 70 prosenttia ensimmäisessä maksuerässä 1.1. - 15.9.2016 välisenä aikana tilalla palkkiokelpoisina olleiden nautojen ja lypsylehmien perusteella. Tukien ja palkkioiden toinen eli loppuerä maksetaan ensi vuonna viimeistään kesäkuun loppuun mennessä.

Perustuen tukitaso koostuu tukioikeuden arvosta ja mahdollisista tilakohtaisista lisäosista. Etelä-Suomen AB-tukialueella tukioikeuden arvoa nostettiin 0,8 euroa ja muun Suomen kattavalla C-tukialueella tukioikeuden arvoa nostettiin 1,14 euroa keväällä arvioidusta. Tukioikeuden arvo AB-tukialueella on nyt 122,30 euroa ja C-tukialueella 110,84 euroa tukikelpoista hehtaaria kohti. Luvut muodostavat perustuen tasatukiosan.

Tasatukiosan lisäksi monilla tiloilla maksetaan tilakohtaisia lisäosia, jotka ovat määräytyneet historiallisen tuotannon perusteella. Lisäosat ovat alenevia, ja ne poistuvat kokonaan käytöstä lähivuosina. Tärkkelysperuna-, sonni- ja härkä- sekä maitolisäosat poistuivat jo tänä vuonna ja niistä vapautuneet varat siirrettiin tasan kaikkien tukioikeuksien tasatukiosaan. Timoteilisäosa on voimassa vielä tämän vuoden ja sokerijuurikkaan lisäosa vuoden 2018 loppuun.

Viherryttämistuen tukitasoa korotettiin 0,2 euroa AB-tukialueella ja alennettiin 0,1 euroa C-tukialueella.   Muutosten jälkeen viherryttämistuki on AB-tukialueella 74,7 euroa hehtaarilta ja C-tukialueella 65,2 euroa hehtaarilta.

Nuoren viljelijän EU-tuen tukitaso nousi arvioidusta 50 eurosta 51 euroon hehtaarilta. Nuoren viljelijän tukeen käytetään EU-säädösten enimmäismäärä eli kaksi prosenttia suorien tukien kansallisesta enimmäismäärästä.

Tuotantosidonnaista tukea maksetaan joulukuussa alla olevien taulukoiden yksikkötasojen perusteella.

Peltokasvipalkkio:

tukialue AB euroa/ha

tukialue C euroa/ha

valkuaiskasvit

68,00

68,00

ruis

57,00

57,00

sokerijuurikas

86,00

86,00

tärkkelysperuna

579,00

579,00

avomaanvihannekset

160,00

-

Lypsylehmäpalkkio:

alue

euroa/eläin

Manner-Ahvenanmaa

600

tukialueen AB ulkosaaristo

865

muu tukialue AB

535

Nautapalkkio:

tukialueen AB
ulkosaaristo
euroa/eläin

Manner-Ahvenanmaa
euroa/eläin

muu tukialue AB
euroa/eläin

tukialue C
euroa/eläin

emolehmä ja emolehmähieho

560

395

395

170

sonni ja härkä

1080

450

485

155

saaristohieho

550

-

-

-

Teurashieho- sekä lammas- ja vuohipalkkiot maksetaan kokonaisuudessaan toisessa maksuerässä.Samassa yhteydessä tarkennetaan myös taulukossa esitettyjä eläinkohtaisia yksikkötasoja, kun koko vuoden palkkiokelpoiset eläinmäärät ovat tiedossa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Juha Palonen, p. 0295 16 2356
maatalousylitarkastaja Auli Nurmi, p. 0295 16 2304 (peltokasvipalkkio ja eläinpalkkiot)
neuvotteleva virkamies Pia Lehmusvuori, p. 0295 16 2207 (viherryttämistuki ja nuoren viljelijän EU-tuki)
vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska, p. 0295 16 2248
etunimi.sukunimi@mmm.fi

Lisätietoa tukiehdoista Maaseutuvirastosta:
www.mavi.fi

Eläimet ja kasvit Kimmo Tiilikainen Ruoka ja maatalous