Hyppää sisältöön
Media

EU:n tuotantosidonnaisten palkkioiden lopulliset tasot vahvistettu vuodelle 2017

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 24.5.2018 13.51
Tiedote

Hallitus vahvisti tänään vuoden 2017 EU:n tuotantosidonnaisten palkkioiden lopulliset yksikkötasot. Aiemmin vahvistettuja yksikkötasoja alennettiin teurashiehojen, ulkosaariston sonnien, härkien ja uuhien osalta. Myös AB-alueen kuttujen ja koko maan teuraskaritsoiden ja –kilien palkkion tasoa jouduttiin alentamaan.

Muutokset oli tehtävä, koska palkkiokelpoisten eläinten määrät olivat vuonna 2017 arvioitua suurempia eikä palkkioiden enimmäismääriä voida ylittää. Ulkosaariston lypsylehmien palkkio pysyi ensimmäisen maksuerän suuruisena.  Muiden eläinryhmien eläinmäärät sekä kaikkien peltokasvien pinta-alat olivat sen sijaan arvioituja alempia, joten lopullisia yksikkötasoja oli mahdollista hieman korottaa.

Tuotantosidonnaisia palkkioita voidaan maksaa yhteensä 102,6 miljoonaa euroa, josta naudanlihantuotannolle 54,1 miljoonaa euroa, maidontuotannolle 32 miljoonaa euroa, lampaan- ja vuohenlihantuotannolle 2,8 miljoonaa euroa ja tietyille peltokasveille 13,7 miljoonaa euroa.

Nautaeläinpalkkioista on maksettu viime joulukuussa noin 70 prosenttia sekä peltokasvipalkkiosta joulukuussa noin 90 prosenttia. Maaseutuvirasto maksaa näiden palkkioiden loppuosan ja teuraseläinten, uuhien ja kuttujen koko palkkion kesäkuussa.

Nautaeläinten, lampaiden ja vuohien palkkiokelpoisuus perustuu eläinrekisterien tietoihin. Palkkioiden tasot on laskettu jakamalla kunkin toimenpiteen enimmäismäärä (miljoonaa euroa) lopullisella palkkiokelpoisella pinta-alalla tai tukivuoden keskimääräisellä eläinmäärällä. Keskimääräinen eläinmäärä lasketaan siten, että eläinten hallinnassa olon aikana kertyneet palkkiokelpoiset päivät lasketaan yhteen ja saatu summa jaetaan 365:lla.

Ennen maksua palkkioihin tehdään vielä rahoituskurileikkaus. Leikattu osuus ohjataan kriisirahastoon, josta rahoitetaan EU:n yhteisiin maatalouspoliittisiin kriiseihin varautumista. Leikkausprosentti vahvistetaan vuosittain ja vuoden 2017 leikkausprosentti on 1,388149. Vähennys tehdään EU:n rahoittamien suorien tukien yhteenlasketun määrän 2 000 euroa ylittävään osaan. Rahoituskurin vuoksi leikattu tuen määrä palautetaan viljelijöille seuraavana vuonna, jos kriisirahaston varoja ei käytetä. Lisäksi ennen maksua tehdään suorien tukien enimmäismäärän ylittymisen vuoksi lineaarinen leikkaus, joka määritellään lähempänä maksamista.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

maatalousylitarkastaja Auli Nurmi, p. 0295 162304, auli.nurmi(at)mmm.fi
vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska p. 0295 162248, suvi.ruuska(at)mmm.fi