Hyppää sisältöön
Media

Euroopan metsäsopimus neuvoston käsiteltävänä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 13.5.2011 10.44
Tiedote -

EU:n maatalousministereiden on määrä kokouksessaan 17.5. päättää neuvotteluiden aloittamisesta Euroopan metsiä koskevasta, oikeudellisesti sitovasta sopimuksesta. Esillä on myös G20-maiden maataloutta käsittelevä ministerikokous. Suomea neuvostossa edustaa maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila.

Euroopan metsäsopimuksen tavoitteena on kokonaisvaltainen, metsien taloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja ekologiset arvot tasapainoisesti huomioiva lopputulos. Euroopan metsäsopimus edistäisi metsäsektorin toimintaedellytyksiä ja kestävän metsätalouden toimeenpanoa kansallisesti ja kansainvälisesti. Sopimusneuvotteluihin osallistuisivat yhteensä 47 eurooppalaista valtiota. Suomi korostaa metsien talouskäytön ja metsiin pohjautuvien elinkeinojen merkittävyyttä ja hyväksyttävyyttä osana monipuolista metsien hoitoa ja käyttöä. Suomi tukee neuvotteluiden käynnistämistä ja neuvoston päätöksiä Euroopan unionin osallistumisesta Euroopan metsiä koskevaan oikeudellisesti sitovaan sopimukseen. Kuudes metsäministerikonferenssi, jossa tehdään päätös neuvotteluiden käynnistämisestä, järjestetään Oslossa 14.-16.6.2011.

G20-maiden puheenjohtajavaltio Ranska järjestää maatalousministerikokouksen Pariisissa 22.-23.6.2011. Kokouksen tavoitteena on edistää maailmanlaajuista elintarviketurvaa ja vähentää maataloustuotteiden hintaheilahteluja.. Maataloustuotteiden hintaheilahtelut ovat haitallisia niin tuottajille, kuluttajille kuin ruokaturvallekin. On tärkeää, että asia on esillä niin EU:ssa kuin myös kansainvälisillä foorumeilla. Tehokkaita keinoja markkinoiden vakauttamiseen on löydettävä myös valmisteltaessa EU.n maatalouspolitiikkaa vuoden 2014 jälkeiselle ajalle.

Lisäksi muissa asioissa Ruotsi kiirehtii komissiota antamaan kertomuksen eläinten suojelusta kuljetuksen aikana.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Kari Valonen, p. (09) 160 52428, 040 751 8407 (maatalous)
metsäneuvos Heikki Granholm, p. 0400 774 298 (metsäsopimus)
osastopäällikkö Matti Aho, p. (09) 160 53380, 040 516 9857 (eläinkuljetukset)

Sirkka-Liisa Anttila