Hyppää sisältöön
Media

Suomi-Venäjä metsähuippukokous edistää maiden välistä yhteistyötä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 12.11.2012 14.16
Tiedote -

Suomen ja Venäjän metsäasiantuntijat kokoontuvat keskiviikkona 14.11.2012 maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen johdolla Finlandia-talolle järjestyksessään neljänteen maiden väliseen metsähuippukokoukseen. Huippukokous pyrkii edistämään suorien kontaktien syntymistä suomalaisten ja venäläisten toimijoiden välille. Myös maiden pääministerit Jyrki Katainen ja Dmitri Medvedev tapaavat samana päivänä Helsingissä ja osallistuvat metsähuippukokouksen päätösosuuteen.

Kokoukseen osallistuu kutsuvieraina yhteensä noin kaksi ja puolisataa suomalaista ja venäläistä hallinnon, yritysjohdon sekä koulutus- ja tutkimuslaitosten edustajaa. Tavoitteena on edistää yhteistyö- ja liiketoimintamahdollisuuksia sekä investointeja biotalouteen ja metsäsektorille. Kokouksessa on kolme pääteemaa: puun käyttö innovatiivisessa ekologisessa rakentamisessa, biotalous ja metsäpolitiikka.

Maiden välisellä metsäyhteistyöllä on pitkät perinteet. Metsävarojensa puolesta Suomella ja Venäjällä on erinomaiset edellytykset nousta biotalouden edelläkävijöiksi. Tavoite vaatii kuitenkin systemaattisia satsauksia tutkimukseen, innovaatioihin ja uusien liiketoimintamallien luomiseen. Samanaikaisesti on huolehdittava liiketoiminnan kilpailukyvystä.

Globaalit haasteet kuten ilmastonmuutos ja fossiilisten raaka-aineiden hupeneminen ja kallistuminen lisäävät uusiutuvien biomassojen kysyntää. Metsiin pohjautuva biotalous voi tarjota ratkaisuja näihin haasteisiin. Suomella ja Venäjällä on metsäisinä maina yhteinen intressi kehittää boreaalisiin metsävaroihin perustuvaa elinkeinotoimintaa. Metsähuippukokous tarjoaa tähän konkreettisen tilaisuuden.

Aikaisemmat metsähuippukokoukset on järjestetty Moskovassa 2002, Helsingissä 2004 ja Pietarissa 2009.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylijohtaja Juha Ojala, puh. 0295 162 415 / etunimi.sukunimi@mmm.fi
neuvotteleva virkamies Tatu Torniainen, puh. 0295 162 162 / etunimi.sukunimi@mmm.fi

Jari Koskinen