Hyppää sisältöön
Media

Hae rahoitusta maa- ja elintarviketalouden tutkimus- ja kehittämishankkeelle

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 25.8.2016 10.27
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö rahoittaa tutkimus- ja kehittämishankkeita, jotka parantavat maatalouden ja elintarvikealan kestävää kannattavuutta ja kilpailukykyä tai tuottavat tietoa hallinnolle. Rahoitusta haetaan 30.9.2016 mennessä.

Tänä vuonna valinnassa painotetaan seuraavia asioita:

1. elinkeinon kehittäminen, kannattavuus ja kilpailukyky

  • pitkän aikavälin kilpailukyvyn parantaminen
  • tuottajaorganisaatiot maataloustuotannon kannattavuuden ja elintarvikeketjun toiminnan edistäjinä
  • tilatason toimien ympäristötehokkuus ja niiden lisäarvo sekä tehokas tiedonvälitys
  • kasvinterveys osana kannattavaa tuotantoa

2. maatalouspolitiikan uudistamistarpeet ja -mahdollisuudet EU:n seuraavalle ohjelmakaudelle
3. raaka-aineista elintarvikkeiksi

Rahoitusta saavat ensisijassa hankkeet, jotka osuvat näihin painopisteisiin. Rahoitusta voi kuitenkin saada myös hanke, joka ei kuulu painopisteisiin, mutta joka tukee selvästi elinkeinoa ja on kerännyt hyvin ulkopuolista rahoitusta. Hankesuunnitelmassa tulee esittää, kuinka tulokset viedään käytäntöön. Keskeiset sidosryhmät ja mahdolliset ulkopuoliset rahoittajat on hyvä ottaa mukaan jo hankkeen suunnitteluun.

Hakuohjeet
Hakemuslomake täyttöohjeineen löytyy maa- ja metsätalousministeriön sivuilta. Hakemukset toimitetaan maa- ja metsätalousministeriöön 30.9.2016 klo 16.15 mennessä. Allekirjoitetut hakemukset liitteineen lähetetään ensisijaisesti sähköisinä pdf-tiedostoina osoitteeseen kirjaamo@mmm.fi.

Jos sähköinen lähettäminen ei ole mahdollista, hakemus läheteään osoitteeseen maa- ja metsätalousministeriö / kirjaamo, PL 30, 00023 Valtioneuvosto. Hakemuslomakkeen kanssa kirjekuoreen laitetaan tutkimussuunnitelma liitteineen tulosteena, jonka tulee olla sivunumeroitu ja niputettu paperiliittimellä.

Vuonna 2017 rahoitusta haetaan jo alkuvuodesta
Vuonna 2017 haku toteutetaan kahdessa vaiheessa. Alustavat aiehakemukset käsitellään jo alkuvuodesta. Jatkoon päässeistä hankkeista toimitetaan varsinaiset hakemukset alkusyksyllä. Hakuteemat ja lisäohjeet julkaistaan myöhemmin tänä syksynä osoitteissa mmm.fi/tutkimus

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Suvi Ryynänen, p. 0295 162 126, suvi.ryynanen(at)mmm.fi

Maaseutu Ruoka ja maatalous Tutkimus ja kehittäminen