Hyppää sisältöön
Media

Hevosenlannan poltto helpottuu – lannan tuottajat ja vastaanottajat löytävät toisensa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 16.4.2018 11.00 | Julkaistu suomeksi 16.4.2018 klo 14.39
Uutinen

Hallituksen kärkihanke HELMET – hevosenlanta menestystarinoiksi toteutti hevosenlannanpolton lainsäädännön muutoksen vaikutusarvioinnin. Tällä viikolla julkaistussa arvioinnissa selvitettiin hevosenlannan polton potentiaalia, kannattavuutta ja kiinnostusta. Arvioinnin perusteella lainsäädännön muutos tulee lisäämään lannanpolttoa etenkin isoimpien kaupunkien ja hevoskeskittymien ympäristössä. Maa- ja metsätalousministeriön rahoittama HELMET-hanke on tarjonnut neuvontaa muun muassa hevosenlannan lämmöntalteenottojärjestelmistä. Suunnitteilla on myös hevosenlantaa hyödyntävä biokaasulaitos.

Aikaisemmin hevosenlannanpoltto on edellyttänyt jätteenpolton vaatimusten noudattamista. Syksyllä voimaantulleen EU-lainsäädännön muutoksen ja juuri lausunnolle lähteneen hallituksen esityksen myötä hevosenlannan poltto helpottuu. Hallituksen esityksen yritysvaikutusten arvioinnin toteutti maa- ja metsätalousministeriön rahoittama HELMET-hanke. Arvioinnissa selvitettiin hevosenlannan polton potentiaalia ja kannattavuutta sekä energialaitosten, talliyrittäjien ja polttotekniikkaa tarjoavien laitevalmistajien kiinnostusta ja valmiutta lannanpolttoon.

Hevosenlannan poltto tulee lisääntymään

Lainsäädännön muutoksen myötä hevosenlannan poltto tulee lisääntymään merkittävästi lähitulevaisuudessa.

– Lannanpoltto tulee painottumaan hevoskeskittymien ja suurimpien kaupunkien läheisyyteen. Tällaisilla alueilla on jo ennestään runsaasti sopivia polttokattiloita käytössä. On hienoa, että tällainenkin energiantuotantomuoto saadaan mahdollistettua, kertoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

– Hevosenlannan laatuvaihtelut aiheuttavat kuitenkin sen, ettei se sovellu ainoaksi eikä pääpolttoaineeksi. Saimmekin selville, että lannanpoltto on yleisesti kannattavinta isoissa voimalaitoksissa seospolttona, jossa se sekoitetaan osaksi pääpolttoainetta. Myöskään yksittäisille pienille hevostalleille soveltuvaa lannanpolttoa on harvoin järkevää toteuttaa, toteaa HELMET-hankkeen projektipäällikkö Matti Arffman.

Hevosenlannan polttoa kannattaa lähteä harkitsemaan kohteissa, joissa energialle on kohtuullisen suuri ja tasainen tarve ympäri vuoden ja hevoskeskittymässä sijaitsee yli 50 hevosta. Kannattavuuden arviointi on kuitenkin tarpeellista tehdä aina tapauskohtaisesti.

Ratkaisuja hevosenlannan hyödyntämiseen

Hevosenlannasta eroon pääseminen on etenkin suurten kaupunkien läheisyydessä haaste ja erittäin merkittävä kustannuserä.

– HELMET-hankkeessa tavoitteena oli etsiä konkreettisia ratkaisuja ja toimintamalleja hevosenlannan hyödyntämiseksi ja tallien lantahuollon helpottamiseksi. Näin hevosenlanta saadaan monipuolisemmin hyötykäyttöön niin energiana että ravinteina. Samalla synnytetään uutta liiketoimintaa, kuvailee ministeri Leppä.

– Lannan tuottajat ja hyödyntäjät eivät myöskään kohtaa toisiaan, ja siksi lähdettiin toteuttamaan alueellisia tiedonvälitys-, kohtaamis- ja keskustelutilaisuuksia. HELMET:in puitteissa tarjotaan myös neuvontaa hevosenlannan hyödyntämisen ratkaisujen toteuttamiseen, kertoo Arffman.

Lannankäsittelyratkaisuja etsitään HELMET Aluemallinnuksella. Sillä kerätään tietoa alueen hevosenlannan tuottajista, jalostajista ja hyödyntäjistä. Tämän jälkeen voidaan mallintaa kannattavimmat ratkaisut alueen lantahuollolle ja lannan hyödyntämiselle. Näin jokaiselle lantakuormalle löydetään paras vastaanottaja.

Lisätietoa:

Biotalous Eläimet ja kasvit Jari Leppä Tutkimus ja kehittäminen