Hyppää sisältöön
Media

Itämeren kalastuskiintiöt ja maatalouspolitiikan uudistus neuvoston asialistalla

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 19.10.2012 11.23
Tiedote -

EU:n maatalousministerit pyrkivät kokouksessaan Luxemburgissa 22. - 23.10. sopimaan Itämeren kalastusmahdollisuuksista vuonna 2013. Ministerit pohtivat myös Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa sekä jatkavat EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen valmistelua. Suomea kokouksessa edustaa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen.

Neuvoston on määrä päästä poliittiseen yhteisymmärrykseen Euroopan komission ehdotuksesta Itämeren kalastusmahdollisuuksista vuodelle 2013. Tarkoituksena on vahvistaa suurimmat sallitut saaliit Itämeren silakka-, kilohaili-, turska- ja lohikannoille. Ehdotettujen saalisrajoitusten avulla pyritään varmistamaan, että kalastus on biologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä pohjalla ja että ehdotetut saalisluvut kuvastavat ajantasaisia tieteellisiä lausuntoja.

Euroopan meri- ja kalatalousrahaston osalta neuvoston tavoitteena on nk. osittainen yleisnäkemys, joka kattaisi komission rahastoa koskevasta ehdotuksesta mm. rahaston tavoitteet, varojen jaon periaatteet ja tukeen oikeuttavat toimenpiteet. Myöhemmin käsiteltäväksi jäisi esimerkiksi rahaston hallinto- ja valvontajärjestelmä.

EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamiseen liittyen neuvosto käy periaatekeskustelun viljelijöille myönnettäviä suoria tukia koskevasta asetusehdotuksesta. Aiheina ovat asteittainen siirtyminen kohti tasatukea sekä nuorten viljelijöiden tuki. Ministerit keskustelevat myös yhteistä markkinajärjestelyä koskevasta asetusehdotuksesta. Esillä ovat erityisesti tuottaja- ja toimialaorganisaatiojärjestelmän vahvistamista koskevat ehdotukset.

Lisäksi komissio esittelee neuvostolle uuden ehdotuksensa EU:n maataloustuen tuensaajien tukitietojen julkaisemisesta. Tukitiedot ehdotetaan julkaistavaksi aiempaan tapaan jäsenvaltiokohtaisella www-sivulla ja ne ehdotetaan pidettäväksi saatavilla kahden vuoden ajan julkaisusta.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
kalastusneuvos Markku Aro, p. 0295 16 2349 (kalastus)
maatalousneuvos Kari Valonen, p. 0295 16 2269 (maatalous)

Jari Koskinen