Hyppää sisältöön
Media

Itämeren norpan metsästystä ei sallita, harmaahylkeen pyynti säilyy ennallaan

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 31.7.2013 9.10
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö antoi tänään asetukset harmaahylkeen eli hallin sekä Itämeren norpan metsästyksen rajoittamisesta. Hallin sallitut metsästysmäärät ovat samat kuin viime vuonna eikä Itämeren norpan metsästystä aiemmasta esityksestä poiketen sallita. Hallin pyyntiluvat sekä itämeren norpan vahinkoperusteiset poikkeusluvat myöntää Suomen riistakeskus, joka vastaa myös metsästyksen seurannasta.

Asetuksella sallitaan yhteensä enintään 1050 hallin metsästys kaikkien mereen rajoittuvien maakuntien alueella. Sallitut saalismäärät on kohdennettu kannanhoitoalueiden mukaan, jotka on määritelty Itämeren hyljekantojen hoitosuunnitelmassa. Eri alueille asetetut enimmäismäärät hallin metsästykselle ovat seuraavat: Perämeren-Merenkurkun alueella 683, Lounais-Suomen kannanhoitoalueella 273 ja Suomenlahden kannanhoitoalueella 94 hallia.

Itämeren hallikanta on yli kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Kannan vuosittainen kasvunopeus on ollut noin 9,7 prosenttia vuodesta 2000 vuoteen 2012. Kannankasvua on edistänyt hallinaaraiden hyvä lisääntymisterveys. Osa 2000-luvun alkuvuosien kannankasvusta johtuu kuitenkin aiempaa tehokkaammista laskentamenetelmistä.

Vuoden 2012 laskennat tehtiin erinomaisissa sääolosuhteissa. Koko Itämeressä havaittiin 28 255 hallia, mikä on tähän asti suurin määrä. Suomen alueella havaittiin 9853 hallia, jotka sijoittuivat seuraavasti: Lounais-Saaristossa Ahvenanmaa mukaan lukien 8 495, Pohjanlahdella 648 ja Suomenlahdella 710 hallia. Pitää kuitenkin muistaa, että hallit liikkuvat runsaasti, joten laskenta-ajankohdan hallimäärät eivät pysy samoina eri merialueilla ympäri vuoden.

Ministeriö päätyi lausuntokierroksen jälkeen muuttamaan aiempaa esitystään siten, että Itämeren norpan metsästystä ei sallita. Asetuksella sallitaan ainoastaan 30 vahinkoa aiheuttavan norpan metsästys Perämerellä vahinkoperusteisella poikkeusluvalla. Nyt annettu asetus vastaa viime vuoden asetusta.

Itämeren norpan kanta on kasvanut Perämerellä tasaisesti. 1980-luvulla niitä oli 2000 ja vuonna 2013 yli 7000 yksilöä. Norppalaskentojen tulokset vaihtelevat peräkkäisinäkin vuosina. Tämä ei kuitenkaan johdu pelkästään todellisista lukumäärämuutoksista, vaan myös norppien epätasaisesta osumisesta laskentalentolinjoille. Perämeren norppakanta on kasvanut noin 4,7 prosentin vuosivauhtia.

Maa- ja metsätalousministeriö maksaa tänä vuonna ammattikalastukselle ja vesiviljelylle yhteensä 1,7 miljoonaa euroa hyljesietopalkkiota. Lisäksi ministeriö on rahoittanut hankkeita, joilla on kehitetty hylkeenkestäviä pyydyksiä. Keinot estää rannikon verkkokalastuksen hyljevahinkoja ovat kuitenkin rajalliset.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos käynnisti viime vuonna kaksivuotisen kansainvälisen ECOSEAL-hankkeen, jossa selvitetään hylkeiden ravinnonkäyttöä, hylkeiden vaikutusta rannikkokalastukseen sekä kalastuksen ja metsästyksen vaikutuksia hyljekantoihin. Hankkeen tutkimustulokset otetaan huomioon tulevien vuosien saaliskiintiöissä.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Sami Niemi, neuvotteleva virkamies, 0295 162 391
Janne Pitkänen, ylitarkastaja, p. 0295 162 338

Jari Koskinen