Hyppää sisältöön
Media

Kalastusaluksia tarkastettiin Itämerellä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 25.4.2017 14.40
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö ja Rajavartiolaitos osallistuivat EU:n kalastuksenvalvontaoperaatioihin tammikuussa pohjoisella Itämerellä sekä maaliskuussa eteläisellä Itämerellä. Kalastusaluksia ja pyydyksiä tarkastettiin merellä Suomen, Ruotsin, Puolan, Viron ja Tanskan talousvyöhykkeillä sekä Suomen aluevesillä.

Operaatioiden aikana tarkastettiin 15 Suomen, Ruotsin, Puolan, Saksan, Liettuan ja Tanskan lipun alla purjehtivaa kalastusalusta. Tarkastettavat alukset olivat turska-, silakka- ja kilohailitroolareita. Aluksissa tarkastettiin kaikki kalastukseen liittyvä kuten pyydykset, kalastuspäiväkirjat, kalojen säilytystilat, alamittaisten kalojen osuus sekä eri kalalajien esiintyminen saaliissa. Tarkastuksissa havaittiin yksi rikkomusepäily koskien saaliin poisheittokiellon rikkomista. Lisäksi annettiin kaksi huomautusta puutteellisista pyydysmerkinnöistä. Kova merenkäynti rajoitti ajoittain tarkastuksia.

Tarkastusten tavoitteena on seurata, että kiintiöityjen kalalajien (turska, lohi, silakka ja kilohaili) kalastuksessa noudatetaan säädöksiä. Yhteisoperaatioiden aikana järjestetään tehostettua valvontaa sekä merellä että satamissa.

Operaatioita johti Euroopan unionin kalastuksenvalvontavirasto (EFCA) ja kansallisia valvontaresursseja koordinoivat Puola ja Liettua. Suomessa operaatiota koordinoi maa- ja metsätalousministeriö sekä Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Rajavartiolaitos osoitti operaatioiden käyttöön vartiolaiva Tursaksen ja Turvan miehistöineen. Lisäksi operaatioon osallistui neljä kalastuksenvalvojaa Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta sekä yksi kalastuksenvalvoja Virosta, Puolasta sekä Saksasta. Yhteistoiminta eri maiden viranomaisten välillä sujui erittäin hyvin. Vastaavia yhteisvalvontaoperaatioita järjestetään ympärivuotisesti.

Itämeren yhteisvalvontaoperaatiot ovat onnistuneet hyvin. Ne alkoivat vuonna 2007, jonka jälkeen havaitut rikkomukset ja puutteet raportoinnissa ovat vähentyneet merkittävästi. Operaatiot ovat yhtenäistäneet Euroopan unionin jäsenmaiden valvontamenettelyjä sekä lisänneet valvonnan uskottavuutta.

Lisätietoja:
kalatalousylitarkastaja Ali Lindahl, maa- ja metsätalousministeriö, puh. 0295 162219
rajaturvallisuusasiantuntija Matti Kropsu, Rajavartiolaitoksen esikunta, puh. 0295 421174

Kalat