Hyppää sisältöön
Media

Kalastusmatkailuyrittäjien lupa-asiat helpottuvat

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 14.6.2012 12.12
Tiedote -

Valtioneuvosto vahvisti tänään kalastusmatkailuyrittäjien lupa-asiaa koskevan lakiesityksen. Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa laki huomenna. Laki tulee voimaan 18.6.2012.

Kalastuslakia muutettiin siten, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset(ely-keskus) voivat myöntää kalastusmatkailuyrittäjälle luvan järjestää yleiskalastusoikeuksien (onkiminen, pilkkiminen ja viehekalastus) turvin sellaisia kalastusmatkailutilaisuuksia, joihin osallistuu samanaikaisesti enintään kuusi kalastajaa. Lupa voi olla voimassa enintään viisi vuotta kerrallaan.

Ely-keskuksille annettiin myös mahdollisuus asettaa esityksessä tarkoitetuille luville reunaehtoja sekä oikeus tietyin ehdoin peruuttaa myönnetty lupa. Lisäksi edellytetään, että ely-keskus pyytää toimialueensa kalastusalueilta vuosittain lausunnon näiden reunaehtojen asettamiseen vaikuttavista seikoista.

Luvanhaltijan pitää luvan lisäksi suorittaa kalenterivuosittain valtiolle 100 euron suuruinen viehekalastusmaksu kunkin sellaisen 88 §:n 2 momentissa tarkoitetun läänin osalta, jonka alueella kalastusmatkailuyrittäjä järjestää kalastusmatkailutilaisuuksia. Maksu on luonteeltaan omistajakorvaus, eli kertyneet varat tuloutetaan vesialueiden omistajille.

Muutoksen tavoitteena on helpottaa ja parantaa kalastusmatkailuyrittäjien toimintamahdollisuuksia ja -edellytyksiä siten, että yleiskalastusoikeuksien turvin voidaan toteuttaa pienimuotoisia ohjattuja ja opastettuja kalastusretkiä. Osanottajamääriltään suuremmat kalastusmatkailutilaisuudet, kalastuskilpailut ja muut isot kalastustapahtumat edellyttävät jatkossakin aina kalastusoikeuden haltijan myöntämän luvan. Lainmuutoksen myönteiset tulo- ja työllisyysvaikutukset kohdistuvat erityisesti saaristoon ja maaseudulle, jossa muita työpaikkoja on niukasti.

Lainmuutoksen taustalla on se, että kalastusmatkailuyrittäjät eivät ole yrityksistä huolimatta saaneet riittävän laajoille vesialueille lupia opastoiminnan harjoittamiseen. Ongelmat ovat koskeneet erityisesti merialuetta ja rannikkoseutuja, joissa vesien omistus on paikoin erittäin pirstaloitunutta jaettujen vesialueiden takia, mikä on osaltaan vaikeuttanut lupien hakemista. Kannattava opastoiminta edellyttää riittävän laajoja vesialueita ja mahdollisuuksia liikkua pyyntialueelta toiselle. Toiminnan kehittämisen ja jatkuvuuden kannalta on myös tärkeää, että kalastusopastoiminnan luvat ovat monivuotisia. Kalastuslaki ei aiemmassa muodossaan tarjonnut käytännössä toimivia ratkaisuvaihtoehtoja kalastusmatkailuyrittäjien lupa-asian järjestämiseksi.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä

kalatalousylitarkastaja Roni Selén puh. 040 507 3934