Hyppää sisältöön
Media

Kaupallisen kalastuksen valvontaa ja seuraamuksia uudistetaan

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 6.5.2014 6.35
Tiedote -

Euroopan unionissa hyväksyttiin vuosina 2008–2011 kolme eri asetusta, joiden tavoitteena on varmistaa, että yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteet toteutuisivat paremmin.

Merialueiden kaupallisille kalastajille rikkomuksista määrättäviä seuraamuksia koskevaa kansallista lainsäädäntöä muutetaan nyt vastaamaan Euroopan unionin säädöksiä. Lakiehdotus koskee kaupallista kalastusta merialueilla ja merikalasaaliin arvoketjua vähittäiskauppaan asti. Lakiehdotukseen ei ole sisällytetty uusia vaatimuksia kalastukselle, koska vaatimuksista on jo säädetty unionin säädöksissä.

Kaupallisille kalastajille voitaisiin jatkossa määrätä nykyistä tuntuvampia maksuvelvoitteita rikkomuksista merialueilla. Vakavista rikkomuksista määrättäisiin seuraamusmaksun lisäksi pisteitä, joiden kumuloituessa tiettyyn määrään asti kalastusaluksen päällikkö ja kalastusalus määrättäisiin kalastuskieltoon. Myös sähköisiä kalastuksen seurantajärjestelmiä kehitetään niin, että rikkomukset käyvät aiempaa helpommin ilmi.

Lakiehdotuksella pyritään varmistamaan, että sääntöjä noudatetaan ja kalakantoja hyödynnetään kestävästi. Maa- ja metsätalousministeriön lähtökohta on, että EU-lainsäädännön edellyttämät tehtävät hoidetaan kustannustehokkaasti ja että alan toimijoiden, yrittäjien ja hallinnon hallinnollinen taakka lisääntyy mahdollisimman vähän.

Lakiehdotus on lähetetty lausunnoille 5.5.2014 ja määräaika lausuntojen antamiselle päättyy 10.6.2014. Laki on tarkoitus saada voimaan 1.1.2015.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Maija Mela, vanhempi hallitussihteeri, p. 0295 162 249
Risto Lampinen, kalatalousneuvos, p. 0295 162 458