Hyppää sisältöön
Media

Luomuasetus ja maatalouspolitiikan yksinkertaistaminen neuvoston asialistalla

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 8.5.2015 14.05
Tiedote

Maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu Brysselissä maanantaina 11.5.2015. Ministereiden on määrä kokouksessaan saada aikaan yleisnäkemys luonnonmukaista tuotantoa koskevasta asetusehdotuksesta. Neuvoston on myös tarkoitus hyväksyä päätelmät EU:n yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistamisesta.

Luonnonmukaista tuotantoa koskevassa asetusehdotuksessa keskeisimpinä auki olevina kysymyksinä ovat valvonta ja kiellettyjen aineiden jäämät. Suomi katsoo, että ehdotusta on useiden yksittäisten säännösten osalta muokattu hyvään suuntaan. Valvonnan tulisi kuitenkin olla riskiperusteista. Lisäksi tarkastusten välinen enimmäisaika voisi vähäriskisten luomualan toimijoiden osalta olla pidempi kuin nyt esitetty kaksi vuotta. Luomutuotteiden kiellettyjen aineiden jäämien säännöksissä tulisi Suomen mielestä pyrkiä EU-maissa sovellettavien menettelytapojen yhdenmukaistamiseen.

Päätelmät EU:n yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistamisesta ovat Suomen mielestä hyvät ja niissä on painotettu tärkeimpiä yksinkertaistamista vaativia aihealueita sekä annettu aikataulu tulevalle työlle. Suomi pitää tärkeänä mm. koko ruokaketjun kattavaa riskiperusteista valvontaa, sillä se vähentäisi hallinnollista taakkaa sekä viljelijöiden että hallinnon osalta.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Kari Valonen, p. 0295 162 269, s-posti: etunimi.sukunimi(at)mmm.fi
neuvotteleva virkamies Tero Tolonen, p. 0295 16 2326, s-posti: etunimi.sukunimi(at)mmm.fi (luomuasetus)