Hyppää sisältöön
Media

Maanmittauslaitoksen palvelupisteverkkoa kehitetään, palvelupisteitä ei lakkauteta

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 12.5.2016 14.00
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö on päättänyt Maanmittauslaitoksen palvelupisteverkon kehittämistoimenpiteistä. Palvelupisteitä ei suljeta, eikä henkilöstöä tämän johdosta vähennetä tai siirretä palvelupisteistä toiseen.

Palvelupisteiden aukioloaikoja tullaan myöhemmin tarkistamaan vastaamaan paremmin nykyisiä ja ennakoitavia asiakasmääriä huomioimalla sähköisen asioinnin ja muiden sähköisten palvelukanavien käyttöönoton vaikutukset. Uutena palveluna otetaan käyttöön ajanvarausperusteinen asiakaspalvelu, joka sopivasti täydentää olemassa olevia nykyisiä sähköisiä asiakaspalvelujärjestelmiä. Näin varmistetaan se, että asiakas saa tarvittaessa henkilökohtaista palvelua etukäteen sovittuna ajankohtana myös kaikkein pienimmistäkin palvelupisteistä.

Maanmittauslaitoksen palvelupisteverkon kehittämistoimenpiteiden taustalla on useita tekijöitä. Asiakaskäyntien määrät Maanmittauslaitoksen palvelupisteissä vähenevät koko ajan. Asiakaskäynnit vähenivät noin 8 % vuonna 2015 verrattuna vuoteen 2014. Vuonna 2015 oli asiakaskäyntejä Maanmittauslaitoksen palvelupisteissä 77 107.

Asiakaskäyntien odotetaan vähenevän merkittävästi jatkossakin, koska maanmittausasioiden asiointi siirtyy yhä enenevässä määrin sähköisiin palvelukanaviin. Asiointitarvetta vähentävät mm. lainhuutojen automaattinen vireilletulo kirjaamisasioissa, sähköinen panttikirja kiinnityksissä, sähköiset hakemuslomakkeet, valtakunnallisen puhelinpalvelun käytön ja kiinteistökaupan verkkopalvelun käytön yleistyminen sekä muiden uusien sähköisten palvelukanavien syntyminen ja käyttöönotto.

Asiakaspalvelutoiminnan tehostaminen mahdollistaa asiakaspalveluresurssien kohdentamisen nykyistä paremmin uusiin sähköisen asioinnin edellyttämiin asiakaspalvelu- ja neuvontatehtäviin sekä maanmittauksen tuotantotehtäviin, jolloin myös Maanmittauslaitoksen palvelutuotanto tehostuu.

Päätetyt toimenpiteet perustuvat maa- ja metsätalousministeriön hankkeeseen, jossa selvitysmiehenä toimi ylijohtaja Petri Korpinen Maanmittauslaitoksesta.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
osastopäällikkö Pentti Lähteenoja, p. 0295 16 2485
johtaja Raimo Vajavaara, p. 0295 16 2124

MMM:n tiedote 26.4.2016: Maanmittauslaitoksen palvelupisteselvityksessä esitetään neljä vaihtoehtoa

Huoneistot, maanmittaus ja paikkatiedot