Hyppää sisältöön
Media

Maatalous- ja kalastusneuvosto päätti vuoden 2012 kalastuskiintiöistä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 21.10.2011 10.43
Tiedote -

Maatalous- ja kalastusneuvosto on päättänyt kokouksessaan Itämeren kalastuskiintiöistä vuodelle 2012. Suomen troolikalastuksen kannalta merkittävin kiintiö, Pohjanlahden silakkakiintiö, suurenee 1,5 prosentilla 106 000 tonniin. Pohjanlahden silakkakanta on erittäin hyvässä tilassa ja on kasvanut Itämeren suurimmaksi silakkakannaksi. Suomenlahden ja Itämeren pääaltaan silakkakiintiö pienenee 27 prosentilla 78 417 tonniin ja kilohailikiintiö 22 prosentilla 225 237 tonniin.

Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohikiintiö pienenee 51 prosentilla ollen ensi vuonna 122 553 kpl. Suomenlahden lohikiintiö säilyy 15 419 lohen tasolla. Komissio ja jäsenvaltiot sitoutuivat lopettamaan raportoimattoman lohenkalastuksen.

Turskakannat ovat merkittävästi vahvistuneet, joten turskan itäistä kiintiötä suurennetaan 15 prosentilla 67 850 tonniin ja turskan läntistä kiintiötä 13 prosentilla 21 300 tonniin. Turskakantojen kiintiöt päätetään niitä koskevan monivuotisen suunnitelman perusteella.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
kalastusneuvos Markku Aro, p. 040 740 2387
neuvotteleva virkamies Orian Bondestam, p. 0400 392 011

Jari Koskinen