Hyppää sisältöön
Media

Maatalous- ja kalastusneuvosto sopi meri- ja kalatalousrahaston tukitoimista

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 24.10.2012 5.31
Tiedote -

EU:n maatalousministerit ovat kokouksessaan Luxemburgissa 22. - 23.10.2012 päättäneet Itämeren kalastusmahdollisuuksista vuonna 2013. Ministerit neuvottelivat myös Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta sekä jatkoivat EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen valmistelua. Suomea kokouksessa edusti maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen.

Euroopan meri- ja kalatalousrahaston osalta neuvosto pääsi osittaiseen yleisnäkemykseen neuvoston kannasta, joka kattaa komission rahastoa koskevasta ehdotuksesta mm. tukeen oikeuttavat toimenpiteet. Myöhemmin käsiteltäväksi jäi esimerkiksi rahaston hallinto- ja valvontajärjestelmä sekä jäsenmaiden välisen varojen jaon periaatteet. Nyt saavutetun yhteisymmärryksen mukaisesti kalastusta ja vesiviljelyä voitaisiin tukea edelleen ohjelmakaudella 2014-2020.

Tukijärjestelmät mahdollistaisivat aiempaa paremmin kalastuksen ympäristötoimenpiteiden rahoittamisen. Suomelle tärkeää oli myös, että neuvoston kannassa varmistettiin mm. ympäristömyönteisten vesiviljelylaitosten investointituet ja sisävesi- ja talvikalastuksen rinnastaminen merialueen kalastukseen yhdenvertaisuuden pohjalta. Kiistanalaisesta alusten romuttamisen tukijärjestelmästä luovuttaisiin siirtymäkauden jälkeen. Asetuksen lopullinen sisältö riippuu kuitenkin neuvoston lisäksi myös Euroopan parlamentin kannasta, jonka odotetaan valmistuvan ensi vuonna.

EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamiseen liittyen neuvosto kävi periaatekeskustelun viljelijöille myönnettäviä suoria tukia koskevasta asetusehdotuksesta. Aiheina olivat asteittainen siirtyminen kohti tasatukea sekä nuorten viljelijöiden tuki.

- Kannatamme esityksiin sisältyvää asteittaista siirtymistä kohti alueellista tasatukimallia kaikissa jäsenmaissa. Voimme hyväksyä periaatteen, jonka mukaan kaikkien jäsenmaiden tulee pyrkiä siirtymään kohti alueellista tasatukimallia. Ymmärrämme kuitenkin monien jäsenmaiden toiveet saada uuteen järjestelmään siirtymiseen joustavuutta. Nuorten viljelijöiden tukijärjestelmän tulisi puolestaan olla jäsenmaalle vapaaehtoisesti sovellettava. Suomi voisi hyväksyä myös mallin, jossa nuorille viljelijöille voisi tarjota tukea joko I tai II pilarissa. Järjestelmän yksinkertaistamiseksi tukea tulisi maksaa kaikkien nuoren viljelijän aktivoimien tukioikeuksien perusteella, totesi ministeri Koskinen.

Ministerit keskustelivat myös yhteistä markkinajärjestelyä koskevasta asetusehdotuksesta. Esillä olivat erityisesti tuottaja- ja toimialaorganisaatiojärjestelmän vahvistamista koskevat ehdotukset. Suomi ja valtaosa jäsenmaista suhtautui myönteisesti ehdotukseen tuottaja- ja toimialaorganisaatiojärjestelmän kehittämisestä CAP-uudistuksen osana. Ehdotukset tähtäävät osaltaan tuottajien aseman parantamiseen elintarvikeketjussa.

Komissio esitteli neuvostolle uuden ehdotuksensa EU:n maataloustuen tuensaajien tukitietojen julkaisemisesta. Tukitiedot ehdotetaan julkaistavaksi aiempaan tapaan jäsenvaltiokohtaisella www-sivulla. Asiaan palataan myöhemmin uudestaan teknisen valmistelun jälkeen.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
kalastusneuvos Markku Aro, p. 0295 16 2349 (kalastus)
maatalousneuvos Kari Valonen, p. 0295 16 2269 (maatalous)

Jari Koskinen