Hyppää sisältöön
Media

Maatalousneuvosto keskustelee luomuasetuksen uudistamisen jatkosta

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 9.6.2017 14.33
Tiedote

EU:n maatalousministerit keskustelevat luomuasetuksen uudistamisen tilanteesta ensi maanantaina maatalous- ja kalastusneuvoston kokouksessa Luxemburgissa. Suomea edustaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Kokouksessa on tarkoituksena pohtia suuntaa luonnonmukaisen tuotannon lainsäädännölle. Uudesta luomuasetuksesta on neuvoteltu vuodesta 2014 lähtien, mutta monet kysymykset ovat yhä ratkaisematta.

”Luomutuotteiden kysyntä kasvaa nopeasti ja tarjonta laajenee koko ajan. Luomu tarjoaa paljon peräänkuuluttamaamme lisäarvoa. Sektorin toimintaedellytysten ja kehittymisen turvaaminen on keskeinen tavoitteemme,” muistuttaa ministeri Leppä.

Nykyinen lainsäädäntöehdotus on ollut valmistelussa jo pitkään, eikä yhteistä näkemystä uudistetusta lainsäädännöstä jäsenmaiden, Euroopan parlamentin ja komission kesken ole saatu aikaan. Suuri enemmistö jäsenmaista ei voinut hyväksyä viimeisintä kompromissiesitystä toukokuun lopussa pidetyssä kokouksessa.

”Mikäli enemmistö jäsenmaista on edelleen haluttomia jatkamaan neuvotteluja, tulee meidän harkita tuotannon jatkamista nykysäännöillä. Voimassa oleva asetus palvelee alaa hyvin”, toteaa Leppä. ”Uuden asetuksen tulisi edistää luomutuotantoa, ei luoda sen kasvulle esteitä.”

Hänen mukaansa selkeää ja Suomen tavoitteiden mukaista ratkaisua uudistuksen edistymiseen ei nykytilanteessa ole helposti hahmotettavissa.  

Neuvoston kokouksessa käsitellään myös komission katsausta maataloustuotteiden markkinatilanteeseen. Suomessa markkinatilanne on melko vakaa, mutta EU-alueen myönteinen hintakehitys ei ole tuntuvasti vaikuttanut Suomessa vielä. Markkinat eivät ole täysin toipuneet Venäjän asettamasta vientikiellosta. Kokouksessa keskustellaan myös markkinoita varjostavista tautiasioista, kuten afrikkalaisesta sikarutosta ja lintuinfluenssasta.

Muissa asioissa neuvosto keskustelee Brasilian lihaskandaalin aiheuttamista toimenpiteistä. Komissio antaa tilannekatsauksen tarkastusmatkastaan Brasilian lihanjalostuslaitoksiin sekä yhteenvedon jäsenmaiden tuontieriin tekemien laboratoriotestien tuloksista. Lisäksi muissa asioissa keskustellaan mm. eläinlääkeasetuksen etenemisestä sekä maatalouden kauppaneuvotteluista EU:n ja Etelä-Amerikan Mercosur-maiden välillä.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Kari Valonen p. 0295 162 269
etunimi.sukunimi@mmm.fi

EU ja kansainväliset asiat Jari Leppä Ruoka ja maatalous