Hyppää sisältöön
Media

Merkittävät vientinäkymät sianlihalle ja kauralle saavutettu

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 26.10.2011 10.34
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen allekirjoitti tänään Kiinassa suomalaisen sianlihan ja kauran viennin ehtoja koskevat sopimukset. Näin saatiin päätökseen maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosaston johdolla sianlihan osalta vuodesta 2005 ja kauran osalta vuodesta 2006 käydyt vientiehtoneuvottelut. Neuvotteluprosessit ovat olleet poikkeuksellisen pitkiä ja työläitä, vaikka Suomen hyvä eläintautitilanne ja korkea elintarvikehygieeninen taso sekä hyvä kasvinterveyden tila edesauttoivatkin neuvottelujen etenemistä. Sianlihan osalta sopimuksen solmimisen myötä suomalaisten vientilaitosten hyväksyminen Kiinan viranomaisten toimesta voi nyt edetä. Kiinan puolelta sopimukset allekirjoittanut varaministeri Pu kutsui suomaisyritykset tekemään heti kauppasopimuksia.

Kauran vienti ei edellytä vientilaitosten erillishyväksyntää. Vientiehtoja koskevan sopimuksen solmimisen myötä Suomen sianlihateollisuudelle ja kauranviennille aukeaa merkittävä markkina-alue. Ohran osalta pyritään saamaan vastaavanlainen vientisopimus mahdollisimman nopeasti.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
apulaisosastopäällikkö Riitta Heinonen, p. (09) 160 53337, 050 367 1040
maatalousneuvos Kirsi Heinonen, p. (09) 160 54221, 040 504 0193