Hyppää sisältöön
Media

Metsähanhen ja merihanhen metsästykseen rajoituksia

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 31.7.2013 9.32
Tiedote -

Metsähanhen metsästystä rajoitetaan koko maassa 1.8. alkavana metsästysvuonna maa- ja metsätalousministeriön antamalla asetuksella. Metsähanhen metsästyskauden aloitus siirretään alkamaan maan eri osissa porrastetusti 1.9. ja 10.10. välisenä aikana. Metsähanhikanta on laskenut viime vuosikymmeninä. Asetuksen tavoitteena on vähentää kantaan kohdistuvaa metsästyspainetta sekä pesimäalueilla että muuton aikaisilla levähdysalueilla. Maa- ja metsätalousministeriö on lisäksi käynnistänyt kansainvälisen, koko muuttoreitin valtiot kattavan yhteistyön kansainvälisen hoitosuunnitelman valmistelemiseksi taigametsähanhelle.

Metsästysaika alkaa eri aikaan eripuolilla Suomea
Pohjois-Lapin pesimäalueella metsähanhen metsästys on sallittua 1.9. alkaen, eli metsästyksen aloitus siirtyy 12 päivää myöhäisemmäksi. Tähän alueeseen kuuluvat Lapin maakuntaan kuuluvat Enontekiön, Inarin, Kittilän, Muonion, Pelkosenniemen, Savukosken, Sodankylän ja Utsjoen kunnat.

Etelä-Lapin ja Pohjois-Karjalan välisellä pesimä-alueella metsästys on sallittua 10.9. alkaen eli metsästyksen aloitus siirtyy 21 päivää myöhemmäksi. Tähän alueeseen kuuluvat Kainuun maakunta, Lapin maakunta lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin, Kittilän, Muonion, Pelkosenniemen, Savukosken, Sodankylän ja Utsjoen kuntia, Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan kuuluvat Iin, Kuusamon, Pudasjärven, Taivalkosken ja Utajärven kunnat sekä Pohjois-Karjalan maakuntaan kuuluvat Ilomantsin, Juuan, Lieksan, Nurmeksen ja Valtimon kunnat.

Kaakkois-Suomessa metsähanhen metsästys alkaa 1.10. eli metsästyksen aloitus siirtyy 42 päivää myöhemmäksi. Tähän alueeseen kuuluisivat Etelä-Karjalan maakuntaan kuuluva Lappeenrannan kunta, Kymenlaakson maakunta, Päijät-Hämeen maakuntaan kuuluva Orimattilan kunta sekä Uudenmaan maakuntaan kuuluvat Askolan, Lapinjärven, Loviisan, Myrskylän, Porvoon ja Pukkilan kunnat.

Muualla maassa metsähanhen metsästys on sallittua 10.10. alkaen eli metsästyksen aloitus siirtyy 51 päivää myöhemmäksi. Tällä alueella metsästyksen aloitus siirtyy merkittävästi viime vuotta myöhäisemmäksi. Asetuksen arvioidaan vähentävän saalismäärää merkittävästi verrattuna viime vuoteen.

Merihanhelle metsästyskielto sisämaahan
Lisäksi merihanhen metsästys kielletään sisämaassa kolmen vuoden ajaksi, jotta kanta pääsisi kasvamaan ja levittäytyisi laajemmalle sisämaahan. Merihanhen metsästys on kielletty Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Kainuun, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Päijät-Hämeen maakunnissa, Etelä-Pohjanmaan maakuntaan kuuluvissa Alajärven, Alavuden, Evijärven, Kuortaneen, Lappajärven, Soinin, Vimpelin ja Ähtärin kunnissa, Keski-Pohjanmaan maakuntaan kuuluvissa Halsuan, Lestijärven, Perhon ja Vetelin kunnissa, Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Kemin, Keminmaan, Tornion ja Simon kuntia, Kymenlaakson maakuntaan kuuluvissa Iitin ja Kouvolan kunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan kuuluvissa Haapajärven, Haapaveden, Kuusamon, Kärsämäen, Nivalan, Pudasjärven, Pyhäjärven, Pyhännän, Reisjärven, Siikalatvan, Utajärven ja Taivalkosken kunnissa.

Ministeriö pyrkii asetusten avulla varmistamaan, että metsästystä harjoitetaan metsästyslaissa säädetyn kestävän käytön periaatteen mukaisesti.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Janne Pitkänen, ylitarkastaja, p. 0295 162 338
Sami Niemi, neuvotteleva virkamies, p. 0295 162 391

Jari Koskinen